Alkukauden sensaatiojoukkue AC Oulu on porskuttanut Veikkausliigan kärjessä tai kärjen tuntumassa koko kauden. Oulu on ollut loistava piristys Veikkausliigan kärkikastiin. Ja myös sikäli poikkeus, että valtaosa pelaajista on suomalaispelaajia – avauksessa on ollut yhdeksän tai kahdeksan kotimaista pelaajaa. Joukkueessa on kokeneita pelaajia, mutta myös nuoria, jotka ovat matkalla kohti hyvää tulevaisuutta.
Yksi näistä nuorista lahjakkuuksista on Julius Körkkö. Körkkö on tehnyt kolme maalia tämän kauden Veikkausliigassa. Viime kaudella verkko heilui kuusi kertaa, joten hyvässä tahdissa 20-vuotias hyökkäävä pelaaja on.
Kymppipaikka jututti Julius Körkön ennen lauantain huippuottelua AC Oulu-KuPS.
Julius Körkkö, mitä mieltä olet alkukaudesta?
– Kausi lähti meiltä oikein hyvin liikkeelle, kun tuli kolme voittoa. Sen jälkeen olemme hävinneet kaksi peliä, mutta silti näen, että kokonaisuus on ollut tähän mennessä hyvä. Meillä on vahva joukkue, joten kyllä niitä voittojakin alkaa taas kohta tulla.
Kaksi tappiota alla, mistä johtuivat?
– Tappio-ottelut olivat aika erilaisia. KuPS oli vahva vastustaja ja se oli tasainen peli. Meillä oli kaikki mahdollisuudet pisteeseen tai jopa kolmeen. Lahtea vastaan taas kentän kunto vaikutti mielestäni aika paljon. Lahti pystyi hyödyntämään sitä meitä paremmin.
Onko joku joukkue ollut kovempi kuin muut?
– Olihan HJK kova, mutta KuPS oli omalla tavallaan kovempi. He olivat meitä vastaan aktiivisempia ja suoraviivaisempia kuin HJK ja tekivät sillä tavalla meidän pelaamisestamme vaikeampaa.
Mikä on ollut oman vireesi salaisuus?
– Osaltaan se on ollut jatkumoa kovalle harjoittelulle, mutta oma merkityksensä on ollut sillä, että on tosi hyviä pelaajia ympärillä. Tällä hetkellä meillä osuu kemiat hyvin kohdalleen.
Joko ulkomaat ovat tähtäimessä?
– Olen sellainen hetkessä eläjä, että en vielä mieti kovin pitkälle. Parasta vain keskittyä siihen, mitä on nyt käsillä ja katsotaan sitten myöhemmin, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Millaista peliä odotat lauantaina KuPS:ia vastaan?
– Veikkaan, että siitä tulee erityyppinen peli kuin Kuopiossa. Nyt pelataan luonnonnurmella, joka ei ole vielä parhaimmillaan. Pallo tulee olemaan paljon ilmassa ja se joukkue voittaa, joka pystyy hoitamaan kaksinkamppailut paremmin.
Veikkausliigan ohjelmassa on neljä ottelua lauantaina. AC Oulun ja KuPS:in välisen ottelun lisäksi pelataan pelit IFK Mariehamn-VPS, FF Jaro-TPS sekä Ruudun studio-ottelu SJK-Ilves. Myös muut ottelut tulevat Ruudusta suorina lähetyksinä.
Haastattelu: Jukka Malm