Klinga pelasi päättyneellä kaudella 23 ottelua, joissa syntyi kolme maalia ja kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Urallaan Klinga, 19, on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 71 Veikkausliigaottelua.
Koko aikuisuransa FC Lahden riveissä pelannut 173-senttinen Klinga on tervetullut vahvistus HJK:n keskikentälle. Klinga osoitti Lahdessa jo debyyttikaudellaan 2012 pystyvänsä pelaamaan isossa roolissa keskikentän keskustassa. Tälläkin kaudella Klinga oli yksi Lahden kantavia voimia, vaikka loppukausi menikin pilalle loukkaantumisen takia.
FC Reippaan kasvatti on edustanut urallaan juniorina myös HIFK:ta ja PK-35:ta, joten Klubi ei suinkaan ole nuoren miehen ensimmäinen seura pääkaupunkiseudulla.
Lähde: www.hjk.fi