Lahteen vuonna 1997 syntynyt Kuningas siirtyy lappeenrantalaisesta kasvattajaseurastaan PEPO:sta. Viime kaudella Kuningas pelasi Kolmosessa pelaavassa PEPO:n edustusjoukkueessa sekä seuran B-junioreissa.
Kymppipaikalla tai laidalla viihtyvällä Kuninkaalla on selvä käsitys omista vahvuuksistaan.
– Vasen jalka, kentän lukeminen ja havainnointi. Siinä on isoimmat vahvuudet, Kuningas mainitsee vaatimattomasti FC Lahden sivuilla.
Tavoitteekseen nuorukaisella on selkeä.
– Aion tehdä harjoitukset hyvin ja yrittää saada peliaikaa FC Lahden puolelta Veikkausliigassa, Kuningas vastaa.
Kuningas on ollut nuorisomaajoukkueleireillä mukana, mutta joutui jättämään viimeisimmän väliin akillesjännevamman johdosta. Paluu pelikentille tapahtunee helmikuun alussa, jos toipuminen etenee suunnitellusti.
Lähde: www.fclahti.fi