Alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen kuuluva Ahola on edustanut urallaan aiemmin RiPS:aa ja VJS:aa.

Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas toivottaa nuoren lupauksen tervetulleeksi Lahteen.

– Noussut oman ikäluokkansa maajoukkueen avauksen pelaajaksi. Yhteistyökuvion kautta VJS:sta vinkattiin. Nuorempana oli jo tulossa Lahteen, mutta tie vei silloin PK-seudulle. Hyvin kypsä ja fiksu kaveri, halukas tekemään töitä sekä todella kunnianhimoinen. Paljon samaa kuin toisessa Paavossa (Voutilainen). Lähinnä pelannut topparia, mutta on pelannut myös laitapakkina. Nuoreksi mieheksi esiintyy kypsästi kentällä. Vaikea ohitettava 1 vs 1 tilanteissa. Aktiivinen ja rohkea pelaaja. Helppo uskoa, että pystyy nousemaan kotimaiselle huipulle. Perusedellytykset ovat olemassa, Korkeakunnas arvioi uutta suojattiaan.

Pelipaikka on vakiintunut toppariksi. Tarvittaessa tuurauskeikat onnistuvat laidallakin.

– Topparina olen urani pelannut. Laitapuolustajan hommatkin luonnistuvat, mutta topparina luultavasti osaan paremmin pelata. Tiedän paremmin mitä siihen rooliin kuuluu, Ahola sanoo.

– Vahvuuksiini kuuluvat nopeus, pelinohjaaminen, 1 vs 1 puolustaminen, Ahola arvioi vahvuuksiaan lahtelaisten sivuilla.

– Fysiikassa on kehitettävää. Perusvoimaa pitäisi saada enemmän. Tiettyjä potkutekniikoita pitäisi kehittää lisää, jotta syöttörepertuaaria olisi enemmän, Ahola miettii vastaavasti kehityksen kohteitaan.

Aholan sopimuksen myötä Lahdella on ensi kaudeksi kasassa kymmenen pelaajasopimusta.

Lähde: www.fclahti.fi