Miksi joukkueen peli ei sitten toimi saman lailla kuin aikaisempina vuosina?

Maalivahti- ja puolustuspelaaminen

HJK:n valmennus- ja seurajohto eivät talvella pahemmin kierrelleet, kun ilmoittivat että Ville Wallénille on löydettävä jostain parempi ja pidempi korvaaja. Maalivahteja kävi näytillä talven ajan, mutta ketään sopivaa ei löytynyt. Ja kun seurajohto on antanut suoralla tavalla epäluottamuslauseensa Wallenille, on se näkynyt maalivahdin otteissa itseluottamuksen puutteena. Virheitä tulee ja tämä heijastuu koko joukkueen puolustuspelaamiseen.

Puolustuspään viime kauden pelaajista Rami Hakanpää siirtyi Kuopioon, Timi Lahti on ollut pitkään loukkaantuneena ja Mathias Lindström ei ole päässyt siihen kuntoon, että olisi avauskokoonpanossa. Nyt toppariparina on pelannut lähes koko alkukauden Tapio Heikkilä ja Valtteri Moren. Molemmat ovat lupaavia pelaajia, mutta onko heistä oikeasti vielä HJK:n alakerran johtajaksi? Ei, ei ole vielä. Tuskin tämä tuli yllätyksenä myöskään HJK:lle? Jokainen menestyvä joukkue tarvitsee alakertaan pelillisen johtajan – HJK:lla ei sitä ole ollut.

Laitapakkeina ovat pääasiassa pelanneet Sebastian Sorsa ja Mikko Sumusalo. Molemmat ovat hyviä nousevia laitapakkeja, mutta isoissa ongelmissa puolustussuuntaan. Aikaisempina kausina HJK rakentanut jopa valtaosan maalipaikoistaan pakkien nousujen avulla, mutta nyt näitä nousuja ei ole enää juurikaan nähty. En ole nähnyt Boströmin pelikirjan sisältöä, mutta tuskin siellä ainakaan liikaa pakkien nousuista puhutaan. Puolustavina laitapuolustajina Sorsa ja Sumusalo menevät täysin hukkaan.

Keskikenttä- ja hyökkäyspelaaminen

Teemu Tainio, Rasmus Schüller ja Mika Väyrynen – paperilla kautta aikojen kovin keskikenttä suomalaisjoukkueessa. Kolmikko ei ole kuitenkaan ollut tällä kaudella yhdessä vielä kertaakaan kentällä. Väyrynen on pelannut viimeksi maaliskuussa ja Tainio on puolestaan kärsinyt useista pikkuvaivoista. Myös Schüller oli keväällä viikkoja sivussa loukkaantumisen takia.

Keväällä HJK ”joutui” pelaamaan niin, että hyökkäävässä roolissa keskikentällä olivat Robin Lod ja Sebastian Mannström. Lod on vielä raakile ja Mannströmin paras pelipaikka on laitahyökkääjänä. Tämä näkyi karulla tavalla myös joukkueen pelaamisessa. Varsinkin Mannström pelasi surkeasti, sillä ”laitahyökkääjämäinen pallonkuljettaminen” ei 10-paikalle sopinut yhtään.

Keväällä HJK hankki keskikentälle Sakari Mattilan, joka on ottanut itselleen ison roolin avauskokoonpanosta. Viime viikkoina Mattilan lisäksi avauksessa ovat olleet Joel Perovuo/Teemu Tainio ja Schüller.

Kolmikko on paperilla hyvä, mutta käytännössä homma ei toimi yhtään. HJK pelaa yhden kärjen systeemillä, jolloin 10-paikalla pitäisi pelata maaliahne ja maalivaarallinen pelaaja – pelaaja joka pystyy pelaamaan myös vastustajan 16-alueen sisällä ja tekemään kaudessa tehot 10+10. Nyt sellaista pelaajaa ei HJK:lla ole. Schüller on erinomainen pelaaja, mutta ei todellakaan 10-paikan pelaaja.

Juuri tämän em. syyn takia HJK:n yksinäinen kärki on mennyt peleissä jopa täysin hukkaan. Joel Pohjanpalo ja Mikael Forssell ovat hyviä, jopa erinomaisia, pelaajia Veikkausliigaan. Nyt molemmat ovat kuitenkin saaneet paljon lokaa niskaansa esityksistään. Fakta on kuitenkin se, että kumpi tahansa on kentällä, joutuu hän taistelemaan boksissa vähintään kolmea vastapuolen pelaajaa vastaan. Jos kentällä olisi hyökkäävämpi ja maaliahneempi 10-paikan pelaaja, olisi tilanne täysin erilainen. Niin, tai toinen hyökkääjä.

HJK:n pelaaminen on ollut koko kauden ajan todella hidasta. Palloa pyöritetään liikaa keskikentällä ja samalla myös linjojen etäisyydet ovat olleet aivan vääriä. Tästä ovat kärsineet eniten laitapelaajat Erfan Zeneli ja Demba Savage, jotka ovat parhaimmillaan silloin, kun saavat pallon juoksuun ja pystyvät vauhdissa haastamaan vastustajan puolustajan.

Molemmat laitapelaajat ovat todella hyviä ja ovat yksilösuorituksilla päässeet pakistaan ohi – keskitykset ovat kuitenkin olleet useasti luokattomia. Tosin tähän vaikuttaa juuri em. syy, eli boksissa on tasan yksi HJK:n pelaaja, jolle palloa voi yrittää pelata. Mahdoton yhtälö on valmis.

Kun ylöspäin pelaamista halutaan nopeuttaa, auttavat siihen parhaiten pitkät puolenvaihdot, nopeat suunnanmuutokset ja laitapakkien nousut. Näitä ei ole kentällä juurikaan tällä kaudella nähty, vaan pelaaminen on ollut tasapaksua, jonka suunnan jokainen vastustaja pystyy helposti lukemaan.

Honka ja Mika Lehkosuo ovat tällä hetkellä hyviä esimerkkejä, miten pallonhallintaan voidaan lisätä näitä peliä nopeuttavia elementtejä.

Muita ongelmia

Boströmillä on ollut 7,5 kuukautta aikaa laittaa HJK:n pelaaminen kuntoon. Väitetään valmentajapiireissä mitä tahansa, sen pitäisi olla riittävän pitkä aika. Varsinkin kun joukkue pelasi talvella vielä yli kymmenen kv-ottelua, leireili kahdesti ulkomailla ja päälle vielä normaalit Liigacupin pelit. Jotain on tehty väärin, se on selvä asia.

Ja kun joukkueelta odotetaan paljon, miten voi olla mahdollista, että juuri europeleissä se pelaa kauden toistaiseksi surkeimmat pelinsä. Silloin valitettavasti valmentajan on syytä katsoa peiliin. Jotain on mennyt pahasti pieleen.

Juho Rantala oli pitkään HJK:n toisena valmentaja Antti Muurisen kanssa. ”Jallun” rooli oli Muurisen rinnalla todella iso, mutta Boströmin kanssa homma ei enää toiminut. Kaksikko tuli hyvin toimeen, mutta valmennusfilosofiat eivät kohdanneet. Rantala tuo pelaamiseen pieniä nyansseja ja yksityiskohtia, mutta Boströmin rinnalla niitä ei enää tarvittu. Lopputuloksena oli se, että yksi lahjakkaimmista suomalaisvalmentajista lähti Hakaan. Ja kun näin käy, on jotain tehty seurassa väärin.

HJK pelasi alkukauden aikana pari peliä kahden kärjen systeemillä. Tätä ei kuitenkaan kokeiltu enää missään peleissä kevään ja kesän aikana. Nömmeä vastaan HJK tarvitsi maalin ja siirtyi pelaamaan kahdella kärjellä. Peli piristyi, mutta tämän jälkeen Boström heitti kentälle kolmanneksi hyökkääjäksi Mathias Lindströmin. Olisi kiva tietää, onko tätä kolmen hyökkääjän taktiikkaa harjoiteltu? Jos ei ole, oli tämä vaihto todella iso virhe. HJK:n takaa-ajo päättyi nimittäin juuri samalla minuutilla, kun vaihto tehtiin. Kukaan ei enää tiennyt missä pitää olla ja mihin palloa pitäisi pelata.

Loppukausi

HJK:n pelaaminen tuskin paranee sormia napsauttamalla, sillä niin pahassa umpisolmussa se tällä hetkellä on. Hyvän materiaalin ansiosta joukkue pysyy kuitenkin varmasti loppuun asti mestaruustaistelussa. Ja se on sanomattakin selvää, että HJK:n PAKKO voittaa Suomen mestaruus.

Viime vuosien pelaajamyynnit ja hyvät taloudelliset tulokset ovat pitkälti sen ansiota, että HJK on päässyt suoraan Mestarien liigan 2. karsintakierrokselle. Ensimmäisen ”helpon” otteluparin jälkeen se on saanut vielä neljä kovaa europeliä lisää ja kaksi ottelupalloa lohkovaiheeseen pääsyyn. Sen varaan on hyvä rakentaa, mutta se vaatii Suomen mestaruuden voittamista.

Jos HJK haluaa voittaa Suomen mestaruuden, vaatii se Boströmiltä isoja muutoksia toimintaansa. Ja jos HJK haluaa kehittyä jatkossa, vaatii se seurajohdolta isoja muutoksia joukkueen rakentamiseen.

Toimitus (JS)