Harri Kumpulainen on jalkapalloromantikko, HJK:n tyttöpuolen juniorivalmentaja, opettaja, entinen HJK-juniori ja moninkertainen Vuoden tunnollisin harjoittelija -palkinnon voittaja. Kumpulainen on myös kirjoittanut Jalkapallopääkaupunki-teoksen.
Valmentajan tärkeimmät työkalut
Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun parin junnufutisvalmentajan kesken aiheesta “valmentajan tärkeimmät työkalut”. Keskustelussa raapaisimme aiheen pintaa, mutta ajatus jäi kytemään mieleeni.
Ensimmäiseksi on tunnistettava aiheen ydin, valmentajan tärkeimmät työkalut. Mitä ne ovat? Mitä keinoja valmentajalla on oltava onnistuakseen? Mitä taitoja? Minkälainen valmennusfilosofia? Nämä ovat suuria kysymyksiä; suurempia kuin yhdessä kolumnissa on mahdollista perata. Silti esitän subjektiivisen näkemykseni.
Ihmissuhdetaidot ovat pohjana kohtaamiselle
Eräs valmentajan tärkeimmistä työkaluista on ihmissuhdetaito. Valmentajan suhtautuminen valmennettaviinsa on keskeinen seikka valmennuksen onnistumisessa. Uskon vahvasti, että valmentajan on johdettava ensisijaisesti ihmisiä ja toissijaisesti pelaajia. Valmentajan työkalupakista pitää löytyä kyky kohdata jokainen pelaaja ihmisenä, jolla on harjoitusten ja pelien ulkopuolinen elämä.
Jokainen pelaaja on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus. Yleensä valmentajan keskeisenä osana pidetään pelaajan fyysistä vahvistamista ja joukkueen sosiaalisen koheesion kehittämistä niin pelillisesti (taktisesti) kuin ilmapiirin osalta. Huippumenestys edellyttää osaamista myös pelaajien psyyken kehittämisessä. Psyyke liittyy emootioihin (tunteisiin), kognitioon (tiedolliseen toimintaan), persoonallisuuteen ja älykkyyteen. Onnistuakseen kokonaisvaltaisessa psykofyysissosiaalisessa valmennuksessa valmentajan on kohdattava pelaajansa ihmisinä, jotka tuntevat, tiedostavat ja oppivat asioita, käyttäytyvät tietyllä tavalla ja ymmärtävät asioita yksilöllisesti.
Psyyken huomioiminen tarkoittaa usein arkisia asioita, kuten kohtaamista, tervehtimistä ja käytöstapoja. Valmentajalle tuottaa vain pienen vaivan moikata tai kätellä jokaista pelaajaa joukkueen tapahtumissa. Paljoa ylimääräistä vaivaa ei vaadi myöskään kuulumisten kysely ja kouluasioista keskustelu. Pelaajaan tutustuminen auttaa ymmärtämään tämän emootioita ja näkyvää käytöstä. Alkuun riittää, että valmentaja tunnistaa ja tunnustaa pelaajiensa olevan ihmisiä, lapsia, eikä pelkkiä jalkapallon harrastajia. Tukemalla ihmistä valmentaja tukee myös pelaajaa, psykofyysissosiaalisesti kokonaista ihmistä.
Valmentaminen on johtamista
Ihmissuhdetaidon lisäksi valmentajan tärkeäksi työkaluksi on laskettava kyky ja taito johtaa ihmisiä. Valmentaja on joukkueen johtohahmo, esimies ja opettaja. Hänen tulee tiedostaa roolinsa ja sen tuoma vastuu. Valmentajan johtamistaidot vaikuttavat joukkueen toimintakulttuuriin ratkaisevasti.
Kuluneen fraasin mukaisesti “keskinkertaisella johtajalla on hyviä alaisia, mutta hyvä johtaja osaa kasvattaa uusia johtajia”. Yksi valmentajan olennaisista taidoista on saada pelaaja rakastumaan lajiin ja ottamaan se omakseen. On pitkälti johtamistaidoista kiinni, miten pelaaja kokee harrastuksensa, missä määrin hän innostuu siitä ja kokee siinä onnistumisia. Pedagogisella osaamisella on suuri vaikutus johtamistaitoihin. Pedagogiikalla tarkoitetaan valmennuksen (ja opetuksen ja johtamisen) järjestämisen tapaa ja kasvatuksellisia periaatteita sekä opetukseen valittavia menetelmiä.
Esimerkki käytännön johtamistaidoista liittyy kontrolliin, ryhmänhallintaan. Usein valmentajalla, etenkin aloittavalla valmentajalla, on tarve kokea olevansa tilanteen tasalla luomalla harjoitustapahtumiin selkeitä struktuureita. Pitämällä lankoja tiukasti käsissään, esimerkiksi asettamalla pelaajia jonoihin odottamaan vuoroaan, valmentaja pyrkii ylläpitämään kuria ja järjestystä sekä vähentämään ylimääräisiä häiriöitä. Kontrollin tunne valmentajalla varmasti vahvistuu, mutta harjoitustapahtumasta tulee jäykkä ja enemmän rajoittava kuin innostava ja stimuloiva. Jonoissa seisominen on myös toiminnallisesti tehotonta ja pelaajan näkökulmasta tylsää.
Jonoissa seisottamisen sijaan valmentajan kannattaa venyttää kontrollia “hallitun kaaoksen” suuntaan. Hallitussa kaaoksessa kaikki osallistuvat samanaikaisesti, mutta tilanne ei ole täysin valmentajan ohjailtavissa. Klassisia esimerkkejä hallitusta kaaoksesta ovat hippaleikit, rondot ja pelit. Erityisesti alkuverryttelyissä ja pelillisissä harjoitteissa on paikallaan miettiä, miten pelaajien liikkeen ja osallistumisen määrää saadaan lisättyä. Jonoissa odottaessa aktiivisuustaso pysyy matalana ja toistoja tulee vähän. Esimerkiksi aaltoharjoitteissa saattaa olla järkevämpää nimetä lähtötilanne ja kohdealue, johon pallo pyritään pelaamaan, kuin muodostaa staattisia suljettuja kuvioita, joissa jokainen liike ja syöttö on valmentajan ennalta määrittelemä.
Hallitussa kaaoksessa valmentajalla saattaa olla tunne heikosta kontrollista, mutta vastapainoksi pelaajat ottavat enemmän vastuuta teoistaan ja joukkueen toiminnasta. Samalla pelaajien itseohjautuvuus kehittyy. Parhaassa tapauksessa luottamuksen tunne kasvaa ja korvaa täysin “menetetyn kontrollin”. Edellytyksenä ja oletuksena on, että toiminta tapahtuu turvallisten ja selkeiden sääntöjen puitteissa. Rajoitteita ja ympäristötekijöitä – kuten pelaajamääriä, kentän kokoa, maalien määrää ja sijaintia tai pallon kokoa – tarkoituksenmukaisesti muokkaamalla hallitusta kaaoksesta ei muodostu sisällötöntä koheltamista.
Valmennusfilosofia ilmentää arvoja
Kolmanneksi valmentajan tärkeäksi työkaluksi valitsen valmennusfilosofian. Valmennusfilosofia on valmennuksellisen tiedon ja taidon kivijalka. Tekninen, taktinen ja fyysinen asiaosaaminen on tärkeää, mutta yhtä lailla tärkeää on sekin, millaisten arvojen ja periaatteiden puitteissa asiasisältö käytännössä ilmenee.
Eräs tyypillisimmistä valmennusfilosofisista valinnoista tehdään pelaajakehityksen ja voittamisen välillä. Ne eivät ole toisilleen vastakkaisia eivätkä sulje toisiaan pois. On kuitenkin pohdittava syiden ja seurauksien järjestystä. Kumpi edeltää kumpaa? Onko voittaminen ja menestyminen edes mahdollista ilman pitkäjänteistä pelaajakehitystä, jossa yksittäisen ottelun tulos on alisteinen joukkueen valittujen arvojen ja periaatteiden noudattamiselle? Onko “hinnalla millä hyvänsä” voittaminen lopulta kehittävää?
Yksittäisessä ottelussa joukkue voi saavuttaa voiton peluuttamalla korostuneesti edistyneimpiä, vahvimpia ja nopeimpia pelaajia, potkimalla pitkiä palloja vastustajan kenttäpuoliskolle tai opettelemalla mekaanisia pallonkierrätysmalleja, joissa pelaajat toteuttavat ennakolta määriteltyjä ja harjoiteltuja suljettuja kuvioita. Niiden tuoma etu kuitenkin pienenee merkittävästi ajan kuluessa, kun vastustajat oppivat pelaamaan kokonaisvaltaisemmin ja murrosiän tuomat ansaitsemattomat aikaisen kypsymisen edut tasoittuvat. Tällöin ratkaisevaksi nousee pelillinen osaaminen niin yksilöllisellä kuin kollektiivisella tasolla. On hedelmällisempää nähdä valmentaminen pitkäjänteisenä prosessina kuin lyhytkestoisena projektina.
Valmennusfilosofiaansa valmentaja voi syventää esimerkiksi koulutuksen, kurssien, keskustelun, kuuntelemisen, lukemisen ja pohtimisen avulla. Muilta oppiminen on erinomainen tapa saada vaikutteita omaan valmentamiseen. Muilta kopioiminen ilman valmennusfilosofista arvotaustaa tai -pohjaa puolestaan on vain toiminnan ja harjoitteiden imitoimista. Se ei välttämättä edistä pelaajan kokonaisvaltaista kehittymistä eikä edistä valmentajan valmennuksellista ajattelua. Hyvän valmentajan on pystyttävä selittämään ymmärrettävästi itselleen ja pelaajilleen, mitä tehdään ja miksi niin tehdään.
* * *
Valmentajuutta pohdittaessa ei voi esittää ehdottomia totuuksia. Valmentaja on vastuullinen toimija ja vastuussa osaamisen kehittämisestä sekä joukkueen että itsensä osalta. On monenlaisia valmentajia omine persoonallisuuksineen ja on monenlaisia tapoja valmentaa menestyksellisesti. Valmentamisessakaan ihmisiä ei pidä asettaa tiettyyn muottiin. Menestykseen on monta polkua. Ensin on vain löydettävä polku.