——————————–
T&T, Aizala ja Slowjohn
Uudenvuodenlupauksena Kymppipaikalle, lupailin aina kirjotella jos tähän mieleen jotain juolahtaa tai jos on jotain syytä edes kirjoittaa. Joten pieni matkakertomus Trinidad ja Tobagon reissusta.
Itsellehän tämä reissu tuli kuin tilauksesta, yleensä talviloman jälkeen meikäläiselle iskee aina semmonen pieni parin päivän mittainen Turku, perhe- ja kaveritmasennus kun loman jälkeen saavun takaisin Esbjergiin, mutta ei siis tällä kertaa. Sunnuntain 15.1 tulin Tanskaan vaihtamaan kalsarit ja tiistaina lähdettiin sitten jo matkaamaan.
Lontoon kautta tosiaan lennettiin tuonne Port of Spainiin, ja ehtisin jo lentomatkalla hetken epäillä että tuleekohan tästä reissusta mitään. Nimittäin a) vaikka kuinka yritin upealla brittiaksentillani pyytää kaikkea muuta ku keskipaikka, niin ei “please ja would you be so nicet” auttanu. Keskipenkki 10 tuntia kiiitos. (Lensimme siis kaikki turistiluokassa, just for the record) B) Kaukolennoillahan jokaisella on edessä olevassa penkissä nämä viihdekeskukset, joista voi sitten katsella leffoja, dokumentteja, piirrettyjä tai ihan mitä lystää. Yllätys yllätys, paikalla 30J ei tietenkään vehkeet toimineet. Turistiluokka tietenkin täynnä, eikä mun charmi riittäny promotoimaan mua bisnekseen kattomaan leffoja. Lennon täydensi vielä vieressäni istuva paikallinen reggae-englantia puhuva naishenkilö, jonka lentokone-smalltalk kesti 9½ tuntia. Onneksi reissu oli vasta alullaan.
Pääsimme aikataulussa perille siinä keskiviikkoiltana, majoitumme hotelliin ja paini aikaeroa vastaan oli valmis alkamaan. Huonekaveriruletti arpoi kaverikseni Joni Kaukon, jonka kanssa aloitimme samalla nappulakentällä futiksen. Joten lentomatkan jälkeen asiat alkoivat näyttää positiiviselta. Varsinkin kun vielä se pelaajille tärkein hotellielementti ja top-vaatimus Internet toimi melkein moitteettomasti.
Tämä positiivisuus ehti jatkua seuraavaan aamun 5.08 asti(Suomen aikaa 11.08), herra Kauko pumppaili takareisiä sänkyä vasten ja herätti meikäläisen, “mitä ihmet sä nyt touhuut, kello on viis” johon Kauko: ” ei mul oo muutakaa tekemist, ku ei pysty nukkuu enää.” Onneks meikäläinen sai siitä sitten vielä unen päästä kiinni ja Kaukon lopettamaan sängyn raiskaamisen.
Torstai, perjantai ja lauantai sitten sujuivatkin aika pitkälti harjoitusten merkeissä. Vähän “uudemmille” kasvoille sisäistettiin vähän Mixun pelityyliä ja suomipoika pääsi tottumaan ilmastoon. Kyllä muutaman kerran meinas allekirjoittanut heittää hanskat tiskiin kuumuutta vastaan, ei siellä päivällä kun reenattiin 45min pidempään selvinny. Siihen vielä päälle perunapeltomaiset kentät niin… Pelistadion oli onneksi sentään suht pelattavassa kunnossa,jota pääsimme vielä lauantai-iltana testaamaan ihanan viilentävässä sateessa, ja kaikki oli valmiina vuoden ekaapeliä varten.
Aivan, vielä ennen kun menen pidemmälle niin Suomi saattaa saada uusia elokuvatähtiä tässä jossain kohtaa! Berat, Riku ja Hakola pääsivät mahdollisesti tähdittämään uutta leffaa, jota hotellillamme kuvattiin. Salassapitovelvollisuus kirjoitettuna ei siitä sen enempää.
Pelissä tosiaan sattui ja tapahtui. Päällimmäisinä mieleen jäivät totta kai kahteen kertaan tappioasemasta nousu voittoon, ja hilpeyttä aiheuttaneet paikalliset Virkkuset. Ei herranjumala, että tuli naurettua, parhaimpina tietenki sisääntullut “terrible name, why- Äijälä” ja “no-hairstyle Slowjohn”, onneksi en kuullut stadionkuuluttajan versioita, muuten ois saattanu keskittyminen herpaantua. Mutta siis hyvä 3-2 voitto ja hyvät naurut, tästä siis tsekkaamaan jos ei vielä oo tullut nähtyä: http://www.youtube.com/user/tumpero?blend=2&ob=0#p/u/0/SSKyc6QBui4
Maanantaina sitten siirryttiin tuonne Tobagon saarelle, joka osoittautui vähän rauhallisemmaksi paikaksi kuin tuo kaupungistunut Trinidadin puoli. Hotellissa tärkein eli netti toimi jotenkuten ja parvekkeelta oli vähän maisemat kuin Eerikkilässä. Vaikkakin taisin jossain haastattelussa tokaista, että aivan sama mihin päästään koolle, niin kyllä nurmi voittaa aina keinon. (lue lämmin voittaa aina kylmän)
Keskiviikkona ei valitettavasti saatu kaivattua tulosta, ansaittua se olisi kyllä ollut. Kliseeltä kuulostaa tiedän, mutta kilpparia vastaan on aina hankala pelata. Jessen (Jorosen) kanssa oli myöskin mukava tehdä töitä, ja oon kyllä aika varma siitä, että kaveri ei viimeistä aikuisten maaotteluansa pelannut. Erittäin lahjakas poika ja toivon mukaan tulee olemaan mahollisimman monella reissulla mukana hoitelemassa mun sijaan nuorimmaisen hommia.
Kaikin puolin siis onnistunut reissu totta kai, hieno että tällainen saatiin järjestettyä ja pääsi näkemään vähän tuoltakin kolkasta maailmaa. Lentomatkakin oli onnistuneempi kuin tulomatka, leffasetit toimi, vieruskaverina Slowjohn ja käytäväpaikka, pieniä juttuja pieniä juttuja!
Nyt unta palloon ja tulevia settejä kohti!
LH