HJK vei ensimmäinen pelin nimiinsä maalein 2-1. HJK:n maaleista pelissä vastasivat Robin Lod ja Mika Väyrynen. Voitto antoi hyvät lähtökohdat torstain vierasotteluun.

– Fiilis on tosi odottava. Ottelupari on jäljellä noin 95 minuuttia. Meidän pitää olla koko ajan keskittyneinä ja olla pelissä mukana, että pääsemme toteuttamaan unelman, HJK:n laitapelaaja Erfan Zeneli kertoi keskiviikkona Wienissä Kymppipaikalle.

Ensimmäisessä osaottelussa Rapid Wien prässäsi HJK:ta todella ylhäältä. Pelin alussa HJK oli hieman vaikeuksissa, mutta pääsi pikku hiljaa enemmän ja enemmän hallitsemaan myös palloa.

– Rapid Wien piti siinä alussa palloa enemmän. Se on varmaan pelinhenki myös torstaina. Heillä kuitenkin varmasti on takaraivossa koko ajan se, että me johdamme 2-1. Sen takia Rapid Wien tulee varmasti vielä aggressiivisemmin ja prässää vielä korkeammalta. Siinä pitää vaan päästä sen ensimmäisen linjan yli ja tehdä sen jälkeen hyviä ratkaisuja, Zeneli sanoi.

Zeneli voitti viime kaudella Veikkausliigan tehopörssin. Kauden jälkeen matka jatkui Israeliin, mutta siellä sopimus päättyi keväällä. Kesän ajan Zeneli harjoitteli HJK:n kanssa ja sopimus tehtiin elokuun alussa. Pelituntuma palailee hyvää vauhtia.

– Koko ajan tässä mennään eteenpäin sen suhteen. Nyt tuntuu jo tosi hyvältä ja nyt tunnen meidät uudet pelaajatkin paremmin, HJK:ssa numerolla 80 pelaava Zeneli totesi.

Eurooppa-liigan lohkovaiheen paikka olisi HJK:lle myös taloudellisesti merkittävä. Tuloja tulisi sitä kautta miljoonia euroja. Raha ei kuitenkaan ole pelaajien mielessä. He haluavat menestyä ja tehdä suomalaista jalkapallohistoriaa.

– Lohkovaiheen paikka on ollut jo monta vuotta iso unelma. Välillä on voitettu Schalke ja muita, mutta käteen ei ole jäänyt mitään. Nyt ei voi vaan puhua, vaan kentällä pitää antaa kaikkensa sen jatkopaikan eteen. Rapid Wien on hyvä jengi, mutta ei niin hyvä, etteikö meillä olisi mahdollisuudet voittoon myös vieraskentällä, Zeneli sanoi.

HJK:lle riittää jatkopaikkaan myös maaliton tasapeli.

– 0-0 riittää meille, mutta emme voi lähteä vain puolustamaan. 90 minuuttia on pitkä aika puolustaa ja siinä voi tapahtua vaikka mitä liukastumisia ja muita. Kyllä me lähdemme myös hyökkäämään ja hakemaan maaleja, Zeneli painottaa.

HJK harjoittelee keskiviikkona paikallista aikaa kello 19.00 torstain ottelustadionilla, Ernst Happel -Stadionilla, jonka kapasiteetti on noin 50 000. Torstain peliin odotetaan katsojia noin 15 000-20 000.