Kymppipaikka.fi listasi siirtomarkkinoiden kuumimmat suomalaispelaajat.

1. Petri Pasanen, Red Bull Salzburg

Pasanen siirtyi täksi kaudeksi Werder Bremenistä itävaltalaisen Red Bull Salzburgin riveihin. Kauden ensimmäinen puolikas ei ole mennyt joukkueelta eikä Pasaselta aivan suunnitelmien mukaan, vaikkakin RB Salzburg on mukana vielä mestaruustaistelussa ja Eurooppa-liigan jatkopeleissä. Pasanen on tällä kaudella ollut kentällä 12 sarjapelissä. Hänet hankittiin puolustuslinjan johtajaksi, mutta otteet eivät ole täysin vakuuttaneet. Salzburgin pelaajarinki on todella laaja ja suuri ihme ei olisi, jos se yrittää päästä tammikuussa eroon suomalaispuolustajastaan. Siirtosumma tullee olemaan noin 0,5-1 miljoonaa euroa. Uusi seura saattaa löytyä joko Itävallasta tai Saksasta.

2. Niklas Moisander, AZ Alkmaar

Moisander on ollut koko syksyn kovien siirtohuhujen kohteena. Brittimedioiden mukaan jopa Valioliigaseurat Fulham ja QPR olisivat olleet hänestä kiinnostuneita. PSV Eidhoven yritti jo aikaisemmin syksyllä ostaa suomalaispelaajan itselleen, mutta siirtosummasta ei päästy sopuun. Moisander on AZ:n kapteeni ja joukkue johtaa Eredivisietä sekä jatkaa pelejään vielä Eurooppa-liigassa – näin ollen alle viiden miljoonan euron korvaukselle “Nikke” ei AZ:sta pois siirry. Tammikuussa kuitenkin isompien sarjojen häntäpään joukkueet tarvitsevat vahvistuksia ja silloin rahaa ei säästellä, kun kysymys on sarjapaikasta. Moisander saattaa siis hyvinkin siirtyä Valioliigaan tai Bundesliigaan.

3. Njazi Kuqi, Panionios

Njazi Kuqi siirtyi syksyllä TPS:sta kreikkalaisen Panioniosin riveihin. Ensimmäinen puolikas kaudesta sujui “Nasselta” hyvin, sillä hän iski viisi maalia. Hyökkääjän sopimus kattaa vielä ensi kaudenkin, mutta Panionios on hyvä paikka näyttää kykynsä suuremmille seuroille, ja siinä suomalaispelaaja on onnistunut. Siirron mahdollisuutta eivät ainakaan pienennä seuran uusi valmentaja sekä talousongelmat. Kuqi saattaa hyvin siirtyä tammikuun aikana Kreikassa johonkin hieman isompaan seuraan tai sitten johonkin naapurimaahan. Siirtosumma ei Panioniosin rahahuolien takia nouse esteeksi, puhutaan joistain sadoista tuhansista euroista.

4. Mikael Forssell, Leeds

“Miklu” siirtyi täksi kaudeksi Championshipissä pelaavan Leedsin riveihin. Alkukauden aikana vastuu on jäänyt vähäiseksi ja pelejä on kertynyt vasta kuusi. Maalitili on vielä avaamatta sarjapeleissä. Forssell tuskin on itse tyytyväinen tilanteeseen, sillä nyt viimeistään hänen on saatava kunnon näyttöjä aikaiseksi muutaman vuoden tauon jälkeen, jos hän haluaa pelejään vielä aivan huipputasolla jatkaa. Forssell osaa tehdä maaleja ja sen tietää moni seura Englannissa ja Saksassa. Kevätkierroksella panokset ovat kovat, kun häntäpään joukkueet taistelevat sarjapaikoistaan. Tämä saattaa avata Miklulle hyvän mahdollisuuden siirtoon. Siirtosumma ei korkeaksi nouse, sillä kesällä hyökkääjä pääsisi siirtymään ilmaiseksi ja tuskin myöskään Leeds on tyytyväinen Forssellin panokseen tällä hetkellä.

5. Jonas Portin, Padova

Jonas Portin ei ole loukkaantumisten takia päässyt lyömään itseään läpi Italian Serie B:ssä. Tällä kaudella pelejä on kertynyt Padovan riveissä ainoastaan neljä. Toppari on toipunut nyt nivusvammastaan, mutta murtautuminen Padovan avauskokoonpanoon näyttää lähes mahdottomalta, sillä joukkueen pelit ovat sujuneet niin hyvin. Italialaismedioiden mukaan Serie B:n Brescia olisi äärimmäisen kiinnostunut hankkimaan suomalaistopparin riveihinsä. Brescian uutena päävalmentajana toimii Alessandro Calori, joka tuntee Portinin hyvin omilta Padova-kausiltaan.

Muut mahdolliset ulkomailla seuraa vaihtavat:

Ville Taulo

Mika Väyrynen

Tuomo Turunen

Hannu Patronen

Riku Riski

Tuomas Rannankari

Roope Riski

Denis Abdulahi

Kymppipaikka.fi / Toimitus