Suomi sai otteluun hyvän alun. Marianna Tolvanen kavensi laidaltaan ja laukoi matalana. Maalivahti Getter Laar torjui eteensä ja sai myös estettyä jatkopalloa havittelevien suomalaisten aikeet.

Suomi avasi maalinteon heti seitsemännellä minuutilla. Tolvanen keskitti jälleen laidaltaan. Leena Puranen nousi takatolpalle ja jatkoi pallon verkon perukoille maalivahdin kautta.

Jeglertzin suojatit jatkoivat maalikarkeloitaan 14. minuutilla. Maija Saari antoi vapaapotkun 22 metristä. Laar torjui eteensä ja Sanna Talonen iski jatkopallon sisään.

21. minuutilla Suomi pelasi kulman lyhyenä. Pallo osui jatkotilanteesta rangaistusalueella virolaispelaajan käteen. 3-0-lukemat 11-metrisestä laukoi kapteeni Saari. Suomi piti palloa ja hallitsi keskikenttää mielin määrin.

Viro sai paikkansa kaventaa 38. minuutilla. Signy Aarna ajoi vasemmalta. Minna Meriluoto torjui pienestä kulmasta lähteneen yrityksen, mutta pallo jäi pelattavaksi maalin eteen. Saari oli kuitenkin paikalla ja purki tilanteen. Seuraava vaaratilanne nähtiin jälleen kotijoukkueen puolustuspäässä. Katri Nokso-Koivisto antoi kulman, mutta Saaren pusku nousi yli maalin.

Suomi aloitti myös toisen 45-minuuttisen hyvin. Tolvanen keskitti oikealta ja Puranen puski. Tällä kerta yritys leijaili ohi maalin. Seuraavaksi Talonen ohjasi vain pallon mitan ohi Emma Koiviston keskityksestä.

Reilun tunnin kohdalla Suomi iski jälleen. Nokso-Koivisto antoi loistavan kulmapotkun. Talonen puski vastustamattomasti 4-0-vierasjohdon. Talonen oli pian sinetöidä hattutempun. Emmi Alanen syötti hyökkääjän upeasti keskeltä läpi, mutta Laar venyi maalillaan paraatitorjuntaan.

Talosen kolmas osuma suorastaan roikkui ilmassa. 74. minuutilla esityön tekivät Annika Kukkonen ja Alanen. Ohjausyritys viuhui ohi. 77. minuutilla Koiviston tarjoilu oli maailman luokkaa. Pian 18 vuotta täyttävä puolustaja kuljetti taidokkaasti boksiin ja syötti viereen vapaana olleelle Taloselle, joka viimeisteli 5-0-lukemat.

Upea ottelu päättyi Suomen juhliin. Joukkue pelaa karsintojen viimeisen taistonsa keskiviikkona, jolloin Helsingin Sonera Stadionille vieraaksi saapuu Ukraina.

Viro-Suomi 0-5 (0-3)

7 min. 0-1 Leena Puranen (syöttäjä Marianna Tolvanen)

14 min. 0-2 Sanna Talonen (syöttäjä Maija Saari)

21 min. 0-3 Maija Saari rp.

61 min. 0-4 Talonen (syöttäjä Katri Nokso-Koivisto)

77 min. 0-5 Talonen (syöttäjä Emma Koivisto)

Suomen kokoonpano

1 Minna Meriluoto

2 Maija Saari

7 Annika Kukkonen (v)

8 Katri Nokso-Koivisto

9 Marianna Tolvanen

10 Emma Koivisto

11 Pernilla Nordlund ->> 86. 5 Tiina Saario

14 Sanna Talonen ->> 82. 6 Adelina Engman

15 Leena Puranen ->> 71. 18 Nora Heroum

16 Anna Westerlund

21 Emmi Alanen

Vaihdossa:

12 Tinja-Riikka Korpela

4 Susanna Lehtinen

13 Heidi Kivelä

17 Laura Kivistö

Lähde: www.palloliitto.fi