Myöhäinen alkamisaika johtuu osittain televisioinnista, mutta samalla halutaan kokeilla alkamisajan toimivuutta myös vuonna 2014 alkavaa EM-karsintaa varten.

Ranskassa 2016 pelattavan EM-turnauksen karsintaotteluiden TV-oikeudet myydään Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) toimesta keskitetysti, ja jatkossa karsintaottelut pelataan kiintein alkamisajoin hyvin todennäköisesti Suomessa totuttua myöhemmin.

Ranska-ottelun myöhäisen alkamisajan vuoksi Palloliitto avaa tapahtumatorin hyvissä ajoin ennen ottelua, sekä lisää ennen ottelua tapahtuvia aktiviteetteja. Tapahtumatori on toiminnassa myös 8.9. lauantaina, kun Palloliitto järjestää ensimmäisen Respect-päivän.

Kahden tapahtumapäivän onnistumiseksi käydään myös neuvotteluita yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisten matkustus- ja majoitusvaihtoehtojen tarjoamiseksi kauempaa tuleville Huuhkajakannattajille. Näistä tiedotetaan lisää yksityiskohtien varmistuttua.

– Tulevaisuudessa paine karsintaotteluiden aloittamiseen Suomessa normaalia myöhemmällä kellonlyömällä tulee ainakin kasvamaan ellei siitä tule jopa pakollista. Alkusyksyn ottelussa on nyt hyvä tilaisuus kokeilla miten tällainen alkamisaika toimii käytännössä ja samalla myös totuttaa katsojia tulevaan. Suunnitteilla on oma sivusto, josta kannattajat voivat hankkia helposti lippujen lisäksi myös matkat ja majoitukset myöhään alkaviin otteluihin. Muun muassa VR on jo valmistautunut viivästyttämään 7.9. viimeisiä vuoroja Turkuun ja Tampereelle, Palloliiton markkinointipäällikkö Ilkka Vanala sanoo.

Lokakuun 12. päivä pelattava MM-karsintaottelu Georgiaa vastaan Olympiastadionilla alkaa tutumpaan aikaan, kello 18.30. Naisten A-maajoukkueen viimeinen kotiottelu Ukrainaa vastaan 19.9. potkaistaan käyntiin niin ikään kello 18.30.

SPL Tiedote