Kosovolaistaustainen Furtuna Velaj vahvistaa loukkaantumisista kärsivän PK-35:n hyökkäystä loppukauden ajan. Taitava ja hyvän laukauksen omistava hyökkääjä pelasi Pohjois-Amerikan W-Leaguen Toronto Lady Lynxissä ennen siirtoaan Suomeen.
Jugoslavialaissyntyinen Furtuna Velaj edustaa maajoukkuetasolla Albaniaa. Hyökkääjä on edustanut Albaniaa vuodesta 2011 alkaen ja oli mukana johdattamassa Albaniaa jatkoon kevään MM-esikarsinnasta. Hyökkääjä teki kaksi maalia kolmessa karsintaottelussa, kun Albania eteni jatkoon lohkostaan.
Velaj on Quinnipiacin yliopiston kasvatti ja hyökkääjä edusti yliopistojoukkuetta Quinnipiac Bobcatsia vuodet 2008-2012. Velaj on pelannut yliopiston jälkeen seuraurallaan yhdysvaltalaisessa Boston Breakersissa ja islantilaisessa Aftureldingissä ennen siirtymistä Toronto Lady Lynxin riveihin. Lady Lynxin paidassa Velaj esiintyi menneellä kaudella 9 kertaa, jossa syntyi 4 maalia. Velaj liittyy joukkueen vahvuuteen tiistaina 23. heinäkuuta.
PK-35:lle tuli tarvetta vahvistaa pelaajistoaan, kun joukkue kärsii useista poissaoloista. Kolumbialaishyökkääjä Lady Andrade on joutunut jättämään harjoituksia väliin selkävaivojen takia ja Lydia Hastings kärsii vielä luumustelmasta, jonka takia hyökkääjältä on jäänyt muutama liigakierros väliin. Lisäksi hyökkääjä Eveliina Parikka on sivussa pelikentiltä vielä toistaiseksi.
Positiivisiakin uutisia on, sillä keskikenttäpelaaja Tia-Maria Jaakonsaari on palaamassa takaisin PK-35 Vantaan pelaajavahvuuteen. Keskikenttäpelaaja on kärsinyt tällä kaudella selkävaivoista, jotka ovat pitäneet lahjakkaan pelurin poissa kentiltä. Jaakonsaari on palannut EM-kisatauon aikana täysipainoisesti PK-35:n harjoitusvahvuuteen ja pystyy harjoittelemaan jo normaalisti joukkueen mukana. Paluu kokoonpanoon on edessä pian, sillä keskikenttäpelaaja on hakenut pelituntumaa jo VJS:n paidassa.
Jaakonsaaren lisäksi puolustaja Maiju Hirvonen on palaamassa vähitellen PK-35:n harjoitusvahvuuteen, kun joukkue valmistautuu EM-kisatauon jälkeisiin liigakoitoksiin ja elokuun Mestarien Liigan otteluihin.