Päävalmentaja Ilkka Mäkelä on tyytyväinen tämän hetkiseen tilanteeseen ja luottaa siihen, että joukkueessa tulee tapahtumaan huomattavasti vähemmän vaihtuvuutta kuin vuosi sitten.

– Pelaajamäärän suhteen olemme nyt kauden vielä jatkuessa melko hyvässä vaiheessa, kun noin puolet pelaajistosta on kiinnitetty. Tavoiteltavaan laatuun ottaa seuran hallitus kantaa maanantain kokouksessaan käsitellessään tulevan kauden talousarviota. Jos saamme jouluun mennessä kahdeksan nimeä lisää, joista suuri osa oletettavia avainpelaajia, voinemme olla tilanteeseen tyytyväisiä. Muutama ruutu kannattaa jättää auki tammi-helmikuuhun, koska laadukkaitakin pelureita voi ilmaantua vielä tarjolle.

– Tällä hetkellä Antti Kuismala on ainoa varma pelaajalistalta poistuva nimi, mutta toki niitä varmistuu myöhemmin lisää. Vuosi sitten kauden päättäneestä joukkueesta poistui lopulta kaksi kolmasosaa eli 16 pelaajaa; niin massiivista vaihtuvuutta ei tällä kertaa tule tapahtumaan. Uskon miehistömuutoksen jäävän nyt kolmannekseen, joka on määrällisesti sopiva vaihtuvuus.

– Nyt esillä olevasta joukkueen puolikkaasta osa voi olla vielä haastajia Kakkosessa, mutta vastuunkantajia A-nuorissa ja mahdollisesti Kolmosessa. Sami Ekmark näytti esimerkkiä ja väänsi itsensä jo eniten pelaavien joukkoon. Se on mahdollista myös muille tulevalla kaudella. Kaikilla heistä on kuitenkin varmasti nyt paremmat valmiudet onnistua Kakkosessa kuin vuosi sitten, Mäkelä toteaa MP:n sivuilla.

MP:n pelaajasopimukset 15.10.2016:

Sami Ekmark, Iiro Äijö, Vili Nyström, Antti-Pekka Kesonen, Markus Brusila, Matias Kyttä, Iikka Häkkinen, Olli Numminen, Samuli Posti (mv) ja Lassi Rahikainen (mv).

Lähde: www.mikkelinpalloilijat.fi