Matias Hänninen, 21, oli viime kaudella tähtirintojen teräsmies Ykkösessä. Häneltä jäi vain yksi peli pelaamatta eli tilille kertyi 26 ottelua, joissa syntyi kaksi maalia. Hänninen on monipuolinen pelaaja ja hän sai paljon vastuuta myös laitapakin tontilla. ”Masa” on edustanut HIFK:ta yhtäjaksoisesti kaudesta 2010 alkaen.
Miikka Suikki, 27, on edustanut HIFK:ta elokuusta 2008 lähtien. Ja jatkoa seuraa, sillä myös ”Suide” on allekirjoittanut uuden pelaajasopimuksen. Kahden viime kauden aikana Suikki pelasi Ykkösessä yhteensä 30 ottelua ja onnistui maalinteossa kahdesti. Talvikauden aikana mies pelaa myös futsalia HIFK:n edustusjoukkueessa.
Sekä Hännisen että Suikin sopimukset ovat yksivuotisia kattaen kauden 2013. Lisää pelaajasopimuksia allekirjoitetaan lähiaikoina.
Lähde: www.hifksoccer.fi