Koistinen on pelannut kolme viimeisintä kautta Ykkösessä KPV:n, MP:n ja Jipon riveissä. Traore sen sijaan edusti Valkeakosken Hakaa kaudella 2010 15 ottelussa.

Lisäksi Kajaanin testissä on PoPassa ja MuSassa viime kaudella pelannut Aleksander Akbar.

Pelaajapuolelta kuuluu myös huonoja uutisia, sillä Sampo Lastuvirta katkaisi uudelleen jo kertaalleen operoidun polvensa eturistisiteen. Lastuvirta oli vasta toipunut pelikuntoon elokuussa sattuneen edellisen loukkaantumisen jäljiltä. Näillä näkymin Lastuvirta on sivussa ainakin elokuulle saakka.

AC Kajaanin pelaajalistalla on 26 nimeä.

Lähde: www.kainuunsanomat.fi