Digha siirtyy punapaitoihin FC Viikinkien organisaatiosta. Ennen Viikinkejä Digha on pelannut muun muassa Töölön Taistossa ja Klubi 04:ssä. Dighan esitykset testipeleissä ovat tehneet vaikutuksen valmentaja Tom Weckströmiin.

– John on juoksuvoimainen laitalinkki, joka ei pelkää lähteä haastamaan. Hyvä vasen jalka ja tekee nöyrästi duunia myös alaspäin. Vielä kun oppii tuntemaan kellon, ja saadaan pelikäsitystä vähän kehitettyä, tappelee vahvasti paikasta edustusmiehistössä, Weckström heittää Atlantiksen sivuilla.

Murto esiintyi punapaidassa ensimmäistä kertaa kaudella 2008 B-junioreissa. Edustusmiehistössä käynnistyy nyt kuudes kausi.

Weckström on mielissään Murron jatkosopimuksesta.

– Polven sivusidevamma pilasi Seven viime kauden, mutta mies raatoi polvi paketissakin nauha hihassa suurella sydämellä. Nyt polvivaivat ovat muisto vain, ja Seve ehtii vielä hyvin kuntoon ennen sarja-avausta.

Lähde: www.atlantisfc.fi