Suomessa ei pelaajien siirroista ole juurikaan korvauksia maksettu. Tämäkään pre-seasion ei tee asiaanpoikkeusta. Siirtoja on kuitenkin tapahtunut ja Kymppipaikka.fi listasi toistaiseksi kovimmat siirrot Suomen sisällä.
1. Etchu Tabe, RoPS -> KuPS
Tabe pelasi menneen kauden Rovaniemen Palloseurassa. RoPS tippui Ykköseen, mutta joukkueesta nousi kaksi pelaajaa ylitse muiden: Etchu Tabe ja Henrik Ojamaa. Ojamaan ura jatkuu Skotlannissa ja Taben Kuopion Palloseurassa. Vaikka RoPS oli viime kaudella sarjan heikoin joukkue, oli Tabe yksi liigan parhaista toppareista. Isokokoinen ja fyysinen pelaaja on myös pallon kanssa yllättävän taitava. Kuopiossa Tabe saa todella ison roolin ja kantaa kantaa suurimman vastuun joukkueen puolustuspelaamisessa. Taben perässä oli myös moni muu seura Veikkausliigasta, mutta KuPS vei voiton. Onnistuminen europeleissä saattaa viedä Taben isommille kentille Eurooppaan.
2. Sebastian Strandvall, IFK Mariehamn -> VPS
Strandvall siirtyi IFK Mariehamnista Vaasan Palloseuraan. Keskikenttäpelaaja on yksi liigan aliarvostetuimmista pelaajista. Viime kaudella hän oli IFK:n paras ja tasaisin pelaaja, ja iski kauden aikana seitsemän maalia. VaasaanStrandvall siirtyi Olli Huttusen perässä, joka valmensi pelaajaa joHakassa. Strandvall pystyy maalintekoon ja rakentamaan hyviä maalipaikkoja omalle joukkueelle. Vahvuuksiin kuuluu myös erinomainen potkutekniikka. Strandvall oli pari vuotta sitten lähellä siirtoa Saksaan. Nyt hän on 25-vuotias ja onnistunut liigakausi voi viedä hänet esimerkiksi Allsvenskaniin.
3. Sampsa Timoska, MYPA -> EIF
Pre-seasonin kovin yllätys on toistaiseksi ollut Sampsa Timoskan siirto MYPA:sta Kakkosen EIF:n riveihin. Timoska on äärimmäisen kokenut pelaaja, joka pelasi vielä muutama vuosi sitten QPR:n riveissä Englannissa. Timoskalla on ollut ongelmia reisivaivojen takia, joka on hieman rajoittanut hänen pelaamistaan.Timoska pystyy pelaamaan niin keskikentänpohjalla kuin topparina. Molemmilla pelipaikoilla hän oli liigan parhaimmistoa menneellä (kin) kaudella.Suomessatuskin on yhtään joukkuetta, joka ei olisi halunnut Timoskaa riveihinsä. Nyt EIF nappasi itselleenhistoriansa suurimman kalan.
4. Cheyne Fowler, HJK -> VPS
Fowler pelasi HJK monta vuotta, mutta ei ikinä noussut siellä parrasvaloihin. Fowler on jokaisen valmentajan unelmapelaaja. Hän tekee kaikki hänelle annetut tehtävät ja asenne on aina kunnossa. Vaasaan Fowlerin houkutteli Strandvallin tapaan Huttunen, joka nosti Fowlerin huipulle Hakassa. Keskikenttäpelaaja on yksi liigan parhammista pelaajista omassa roolissaan keskikentän pohjalla: hän riistää, katkoo, voittaa kaksinkamppiluja ja syöttää varmastiomille. VPS:ssa Fowler saa isomman roolin kuin HJK:ssa ja tuleva kausi saattaa oli hänelle jättimenestys.
5. Jukka Santala, FC KooTeePee – PK-35 Vantaa
Santala lähti nuorena HJK:sta Skotlantiin, josta matka jatkui vielä Tanskaan. Ulkomailla verkko heilui todella kiitettävään tahtiin, mutta kaksi todella ikävää polvivammaa ovat olleet lähellä päättää hyökkääjän uran. Paluu Suomeen ei ole ollut helppo, sillä polvivammat ovat vielä näkyneet hänen pelaamisessaan. Viime kaudella Santala iski maaleja KooTeePeen riveissä ja varsinkin loppukaudesta kentällä nähtiin sitä miehen parasta osaamista. Jos Santala saa pelata omilla vahvuuksillaan, olisi hän myös monelle liigajoukkueelle selkeä vahvistus. Nyt ura jatkuu Ykkösen PK-35 Vantaassa, jos kaipasi riveihinsä takuuvarmaa maalitykkiä. Santala on sellainen, potentiaalinen Ykkösen maalikuningas.
Kymppipaikka.fi / Toimitus (JS)