HJK on dominoinut kotimaista jalkapalloa viime vuodet. HIFK puolestaan nousi monen yllätykseksi Veikkausliigaan täksi kaudeksi. HIFK pelasi edellisen kerran pääsarjassa vuonna 1972.

Seuroilla on pitkä historia takanaan. Molemmat ovat kokeneet yli 100 vuoden historiansa aikana ylä- ja alamäkiä. Nyt molemmat seurat porskuttavat vahvassa myötätuulessa.

– Täytyy myöntää, että näitä pelejä on tullut mietittyä talven lenkkipoluilla. Vaikka niistä saa vain kolme pistettä, ovat ne antaneet hyvää motivaatiota ja buustia tekemiseen, HIFK:n kapteeni Esa Terävä kertoo.

Kotijoukkueena paikalliskohtaamisessa toimii HIFK. Sonera Stadiumille odotetaan täyttä katsomoa.

– Näillä derbyillä saadaan positiivisia asioita aikaiseksi stadilaiselle ja koko suomalaiselle futikselle, Terävä sanoo.

– Tämä on meidän ensimmäinen kotipeli ja heti derby. Ei kai sitä voi parempaa paikkaa olla, 27-vuotias Terävä lisää.

HIFK:n kapteeni myöntää, että derbyt tuovat oman lisänsä ja haasteensa myös pelaajien pääkoppaan.

– Se ylimääräinen lataus pitää pystyä kääntämään oikealla tavalla positiiviseksi. Olemme jätkien kanssa sopineet, että menemme nauttimaan näistä peleistä. Harva saa näitä urallaan kokea, Terävä korostaa.

Terävällä tuleva kausi on muutenkin poikkeuksellinen. Hänellä ei ole takanaan yhtään peliä pääsarjassa.

– Varmasti tulen maksamaan jotain oppirahoja, mutta samaa futista tässä pelataan, nyt vaan vähän ylemmissä ympyröissä.

Veikkausliiga unelmana

Terävä on alkujaan PK-35:n kasvatti. HIFK:ta hän edusti ensimmäisen kerran jo kaudella 2008. Nyt Terävä on ollut nostamassa HIFK:n Kakkosesta aina Veikkausliigaan asti.

– Kun tajusin joskus 20-vuotiaana, että en tule ikinä pääsemään Manchester Unitediin pääsemään, on Veikkausliiga ollut se iso unelma.

– Olen halunnut päästä sinne nimenomaan näin. Eli olla mukana projektissa, jonka avulla liigaan on noustu. Minulle ei olisi sama asia, jos olisin vaihtanut paikkakuntaa ja lähtenyt johonkin muualle pelaamaan, Terävä korostaa.

HIFK:n pelaajat ovat talven aikana kehuneet kilpaa seuran kulttuuria.

– Se ei ole vain sanahelinää. Minulle HIFK on toinen perhe. Joukkue, pelaajat ja fanit merkitsevät minulle paljon. Jotkut fanit ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja tukeneet ala- ja ylämäkien aikana.

– Tämä on iso yhteisö. Kun oma urani joskus päättyy, olen katsomossa HIFK-kaulaliina päällä katsomassa oman joukkueeni esityksiä.

Terävä myöntää, että HIFK:n kapteenina toimiminen on niin iso asia, että sitä on jopa vaikea kuvailla.

– Se on suuri kunnia. Olen ylpeä, että saan toimia oman joukkueeni, HIFK:n, kipparina.

HJK on kaudella 2015 jälleen suurin mestarisuosikki. HIFK lähtee kauteen haastajana. Jos kaikki menee nappiin, voi HIFK hätyytellä ylemmän keskikastin sijoja. Derbyissä voi kuitenkin tapahtua mitä vaan.

– HJK on pienestä pojasta lähtien ollut minulle se paha kilpakumppani. Se on seura, joka on ollut askeleen edellä muita. Asetelma on se, että me olemme pikkuveli kaikessa muussa paitsi fanien määrässä.

– Torstai on iso päivä. Pääsen samalla mittaamaan myös omaa tasoani viime vuoden parasta joukkuetta vastaan, Terävä sanoo.

HJK:n ja HIFK:n välinen derby pelataan torstaina 23. huhtikuuta Sonera Stadiumilla. Ottelu alkaa kello 18.30.

Joonas Sarelius

Kymppipaikka.fi, Keskisuomalainen-konserni ja 90min-lehti tekevät juttuyhteistyötä. Artikkeli julkaistu Helsingin Uutisissa.