20-vuotias, entinen Espanjan RCD Mallorcan akatemiapelaaja, oli SJK:n testissä parin viikon ajan, pelasi kolmessa Liigacup-ottelussa ja vakuutti joukkueenjohdon kyvyistään. Sopimuksessa on myös optiot tulevista vuosista.
Huhtikuussa 1995 Senegalin Dakarissa syntynyt El-Hadji Gana Kane, on 189-senttinen keskuspuolustaja. Hän on pelannut myös keskikentän pohjalla ja oikealla laidalla, mutta tutuin pelipaikka on puolustuksen keskellä.
Hän siirtyi jo seitsemänvuotiaana kotimaastaan Espanjan RCD Mallorcan nuorisoakatemiaan ja siellä hän on pelannut noin 13 vuoden ajan. Hän on käynyt lainalla miesten sarjojen joukkueissa ja pelasi kuluvalla kaudella Tercera Divisionissa Ferriolensen joukkueessa, Espanjan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Pelejä on tällä kaudella tullut tilille 19 ja niissä on syntynyt topparille kiitettävät kuusi maalia. SJK-paitaan hän siirtyy vapailla papereilla.
– Kane on pallollinen toppari, joka pystyy avaamaan peliä. Puolustussuuntaan erittäin urheilullinen pelaaja ja hän lukee molempiin suuntiin hyvin peliä. Kuitenkin vielä pelaajana tietyllä tavalla kokematon, mutta erittäin kehityskelpoinen pelaaja, luonnehtii SJK:n päävalmentaja Simo Valakari pelaajaa seuran tiedotteessa.
Kane saapui takaisin Seinäjoelle maanantaina ja liittyy harjoitusvahvuuteen saman tien.
Lähde: SJK:n tiedote