KuPS näki omalla tavallaan punaista, kun FF Jaro kävi hakemassa Kuopiosta 4-1 (2-0)-voiton Hendrik Helmke ja Shahdon Winchester onnistuivat avausjaksolla maalinteossa ja heti toisen puoliajan alkuun David Aubrey ja David Carlsson repäisivät Jaron lopulliselle karkumatkalle. KuPS kavensi vielä Miikka Ilon toimesta, mutta kuopiolaisten synkkä ilta huipentui lopullisesti Ilon saamaan punaiseen korttiin.

Espoossa maalintekijä sai myös punaisen kortin, kun MYPA:n Pekka Sihvola joutui jättämään kentän kaksi minuuttia sen jälkeen, kun oli iskenyt voittomaaliksi jääneen osuman. Aiemmin Denis Abdulahi oli vienyt MYPA:n johtoon ja Alexander Brister toi Hongan tasoihin. Pisteet matkasivat näin Myllykoskelle 2-1 (1-1)-voitolla.

FC Lahti hullaannutti yli 4500-päistä yleisöä katkaisemalla HJK:n 22. peräkkäistä ottelua kestäneen tappiottomien otteluiden putken. Drilon Shala vei Lahden heti kättelyssä johtoon, mutta Gideon Baah tasoitti 44. minuutilla. FC Lahti iski kuitenkin vielä kahdesti ennen taukovihellystä, kun ensin Mikko Hauhia vei Lahden johtoon ja Shala iski illan toisen maalinsa vielä ennen taukovihellystä. Shalalla oli mahdollisuus hattutemppuun ottelun viimeisellä minuutilla, mutta hän epäonnistui rankkarissa. Siitä huolimatta Lahdelle makea 3-1 (3-1)-voitto.

Vaasassa siipirikkoinen VPS vei Turun kaimaseuraansa 1-0 (0-0) Lasse Linjalan toimiessa ottelun ainoana maalintekijänä. Inter sen sijaan nousi tappioasemasta 2-1 (1-1)-voittoon SJK:sta. Akseli Pelvas vei SJK:n ensin johtoon, mutta Irakli Sirbiladze tasoitti vielä ennen taukoa ja toisen puoliajan alkuun Tamás Gruborovics iski rankkarista sinimustien toisen maalin. Interin Demba Camara sai vielä ottelun loppuhetkillä punaisen kortin.

IFK Mariehamn otti makean voiton kaataessaan kotikentällään RoPS:n 2-0 (0-0). IFK iski ratkaisun nopeassa tahdissa toisen puoliajan alussa, kun ensin Luis Solignac avasi maalinteon ja sen jälkeen Petteri Forsell iski toisen maalin katkaisten näin RoPS:n selkärangan.

MYPA nousi sarjataulukossa piikkipaikalle ja sillä on kolmen pelin jälkeen kasassa seitsemän pistettä. Kahden ottelun jälkeen puhtaalla pelillä ovat vielä FC Inter ja IFK Mariehamn. Ilman pisteitä ovat vielä TPS ja KuPS.

Otteluiden kokoonpanot ja tilastot