Lassas on yksi Suomen lupaavimmista pelaajista. Vuonna 1996 syntynyt keskikenttäpelaaja on pelannut edellisvuodet HJK:ssa, jossa hän pelasi 14 peliä Veikkausliigassa viime vuonna.

– IFK:ssa minua houkutteli isompi rooli kentällä. Olen aina ollut IFK:n kannattaja, joten on todella siistiä päästä pelaamaan ensi kaudella punaisessa pelipaidassa, Lassas kertoo HIFK:n verkkosivuilla.

Rahimi puolestaan siirtyy HIFK:n riveihin FC Hongasta, jossa hän pelasi kahden edellisen kauden aikana 26 peliä liigatasolla.

– Uskon pääseväni pelaamaan paljon IFK:ssa ja sitä kautta kehittymään entistä paremmaksi pelaajaksi. Yritän päästä parhaalle omalle tasolleni ja sitä kautta lyödä itseni lopullisesti läpi Veikkausliigassa, Rahimi totesi.

Molemmat pelaajat kuuluvat myös Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen.