Nissinen on seuran laadukkaan juniorikoulun kasvatti. Hän on käynyt läpi kaikki ikäluokat kaupunginosajoukkueista lähtien ja pääsi tekemään oman liigadebyyttinsä 27.4.2014 pelatussa KuPS–FC Lahti-ottelussa, jossa peliaikaa löytyi vaihtopelaajan roolissa 22 peliminuuttia. Nissinen pelasi 10 minuuttia myös KuPS-HJK-ottelussa 25.10.2015.

– Liigassa pelaaminen on aina ollut haaveena ja tavoitteena. Syksystä lähtien olen harjoitellut liigajoukkueen mukana, välillä olen ollut KuFu:n mukana. Liigacupissa pelasin myös. Lähden liigakauteen positiivisin mielin tavoitteena päästä pelaamaan mahdollisimman paljon ja kehittyä eteenpäin, Nissinen toteaa KuPS:n sivuilla.

Töyräs on pelannut yhteensä kahdeksan nuorisomaaottelua Suomi-paidassa (2 U16 ja 6 U17). Laadukkaan juniorikoulun kasvatti on pelannut seurassa kymmenvuotiaasta lähtien.

Maalivahti on harjoitellut joulukuun alusta saakka Veikkausliigajoukkueen riveissä.

– Liigatreeneissä on paljon kovempi tempo ja sen tuntee, että kehittyy paremmaksi. Toivon että pääsen jossain vaiheessa näyttämään liigapelissä, Töyräs kertoo.

Lähde: www.kups.fi