
VEIKKAUSLIIGAN OTTELU ILVES – VPS 12.6.2016
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti seuraavaa:
– Ilves: sakkoa 900 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
– VPS: sakkoa 700 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti, raportin liitteenä olleet kolme valokuvaa sekä Ilveksen ja VPS:n vastineet.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että ennen ottelun alkua VPS:n kannattajakatsomossa sytytettiin kuusi soihtua, joita heiluteltiin huolimattomasti edestakaisin ja jotka synnyttivät voimakasta savua katsomossa. Kun nämä soihdut olivat sammumassa, sytytettiin vielä yksi soihtu. Viranomaiset pidättivät kolme tekijää.
Ilveksen vastineen mukaan stadionilla oli tehty tarkastuksia, ettei katsomoon ole toimitettu ennakolta luvattomia esineitä. Porteilla tehtiin turvatarkastukset jokaiselle sisääntulijalle. Vieraskannattajia varten oli varattu huomattava määrä järjestyksenvalvojia heidän katsomolohkoonsa ja sisääntuloportille. Ilveksellä oli ennakkoon epämääräistä ja huonoa tietoa VPS:n kannattajien tulosta. Noin tuntia ennen saapumista he soittivat ensimmäisen kerran.
VPS:n vastineen mukaan seura ei ollut osallistunut kannattajiensa matkan järjestelyihin eikä seuralla ole tietoa kuuluvatko soihdun polttajat kannattajaryhmään. VPS on tavannut kannattajaryhmän yhteyshenkilöä ja painottanut turvallisuusmääräysten noudattamatta jättämisestä mahdollisesti aiheutuvia seuraamuksia.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Järjestäjällä on tuottamuksestaan riippu-maton vastuu eli ankara vastuu, mutta mikäli järjestäjä pystyy näyttämään toteen, että se on tehnyt kaiken tarpeellisen häiriöiden estämiseksi ja/tai niihin puuttumiseksi, voidaan se ottaa huomioon vähentävänä rangaistuksen määrää harkittaessa. Ilves toimi kyseisen ottelun järjestäjänä. Turvallisuusmääräysten 4.1.10 e-kohdan mukaan otteluun taikka ottelupaikan välittömään läheisyyteen ei saa tuoda ilotulitteita, soihtuja tai savuja. Ilves ei pystynyt estämään soihtujen tuomista katsomoon. Ilveksen katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seura on tuottamuksestaan riippumattomassa eli ankarassa vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. VPS:n kannattajat sytyttivät useita soihtuja, joten VPS:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen. Rangaistuksia määrättäessä kurinpitovaliokunta otti huomioon sen, että VPS:n kannattajien tulosta ei ilmoitettu Ilvekselle tarpeeksi ajoissa.
Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta piti Ilveksen osalta koventavana perusteena sitä, että se on ollut kurinpitovaliokunnan käsittelyssä neljä kertaa viime vuonna. VPS:llä ei ole kurinpitorangaistuksia viime tai tältä vuodelta.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Rangaistu saa hakea muutosta tähän ratkaisuun valittamalla kirjallisesti Urheilun Oikeusturvalautakunnalle sen säännöissä mainituin edellytyksin 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.
VEIKKAUSLIIGAN OTTELU HIFK – FC LAHTI 18.6.2016
Päätös:
Kurinpitovaliokunta päätti seuraavaa:
– HIFK: sakkoa 1.600 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.
– FC Lahti: ei rangaistusta.
Perustelut:
Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla on ollut käytössään delegaatin raportti, raportin liitteenä olleet valokuva ja videoita sekä HIFK:n ja FC Lahden vastineet.
Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että HIFK:n kannattajat sytyttivät savuja juuri ennen ottelun alkua, kun HIFK:n iso tifo oli levitetty. Savut tulivat ikään kuin tifon alta ja savun hälvenemiseen meni noin kaksi minuuttia.
Ottelun 75. peliminuutin loppupuolella HIFK:n kannattajat huusivat asiattomuuksia kohdistuen Palloliittoon. Tämän jälkeen FC Lahden kannattajat huusivat vastaavia huutoja. Pian tämän jälkeen HIFK:n kannattajat kohdistivat asiattomat huutonsa FC Lahteen. Huutelu kesti yhteensä reilun minuutin verran.
HIFK:n vastineen mukaan samanlaista huutelua kuulee käytännössä kaikissa liigan ja liiton otteluissa. Myös FC Lahden vastineen mukaan kaikissa urheilutapahtumissa on kiroilua ja vastaavaa huutelua esiintyy lukuisissa liigan ja liiton alaisten sarjojen otteluissa.
Kyseistä huutelua kurinpitovaliokunta pitää moitittavana, mutta se ei ole rangaistavaa. Kyseinen huutelu ei kohdistunut henkilöihin, vaan organisaatioihin, joiden pitää pystyä sietämään kritiikkiä. Lisäksi huutelua ei kestänyt kauaa.
Turvallisuusmääräysten 3.1 -kohdan mukaan tilaisuuden järjestyksestä ja turvallisuudesta vastaa tilaisuuden järjestäjä. Järjestäjällä on tuottamuksestaan riippumaton vastuu eli ankara vastuu, mutta mikäli järjestäjä pystyy näyttämään toteen, että se on tehnyt kaiken tarpeellisen häiriöiden estämiseksi ja/tai niihin puuttumiseksi, voidaan se ottaa huomioon vähentävänä rangaistuksen määrää harkittaessa. HIFK toimi kyseisen ottelun järjestäjänä. Turvallisuusmääräysten 4.1.10 e-kohdan mukaan otteluun taikka ottelupaikan välittömään läheisyyteen ei saa tuoda ilotulitteita, soihtuja tai savuja. HIFK ei pystynyt estämään savujen tuomista katsomoon. HIFK:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen.
Turvallisuusmääräysten 3.5 -kohdan mukaan seura on tuottamuksestaan riippumattomassa eli ankarassa vastuussa muun muassa kannattajiensa käytöksestä kaikissa ottelutapahtumissa. HIFK:n kannattajat sytyttivät savuja, joten HIFK:n katsotaan syyllistyneen turvallisuusmääräysten rikkomiseen myös näiltä osin.
Rangaistusta määrättäessä kurinpitovaliokunta piti HIFK:n osalta koventavana perusteena sitä, että tämä oli tällä kaudella HIFK:n kolmas turvallisuusmääräysten rikkomistapaus. Viime vuonna HIFK oli kuusi kertaa rangaistavana kurinpitovaliokunnassa vastaavanlaisista rikkomuksista.
Valitusosoitus:
Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.
Rangaistu saa hakea muutosta tähän ratkaisuun valittamalla kirjallisesti Urheilun Oikeusturvalautakunnalle sen säännöissä mainituin edellytyksin 30 päivän kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaannista.
Lähde: www.palloliitto.fi