Pargas IF:n kanssa vasta kuukausi sitten sopimuksen tehneen 24-vuotiaan Reposen laina Interissä kestää alustavasti kesäkuun loppuun asti.
PIF:n lisäksi Reponen on edustanut Inter-vuosiensa jälkeen KTP:ta. Pelaamisen ohella Reponen on keskittynyt oman maalivahtivalmennusyrityksensä vetämiseen.
Interin päävalmentaja Job Dragtsman mukaan lainamaalivahdin hankinta tuli ajankohtaiseksi Jukka Lehtovaaran loukkaannuttua. Turussa asuva Reponen sopi vanhana tuttuna hyvin kuvioon.
– Aloimme kartoittaa tilannetta heti, kun Lehtovaaran loukkaantumisesta toipumisen tiedettiin vievän ennemmin viikkoja kuin päiviä. Meillä on organisaatiossa monta lupaavaa juniorimaalivahtia, mutta halusimme kakkosmaalivahdiksi kokeneemman pelaajan. Näin junioritkin saavat pelituntumaa muissa joukkueissa, Dragtsma perustelee Interin sivuilla.
Reposen laina-ajaksi Paraisille puolestaan siirtyi Elias Tuomarila. Inter Akatemian maalivahti debytoi PIF-paidassa jo keskiviikkona, kun joukkue voitto JyTy:n lukemin 3-1.
Lähde: www.fcinter.fi