19-vuotias Pirttijoki siirtyy IFK-paitaan Ykkösessä pelaavan FC Hakan organisaatiosta, jossa hän teki viime kaudella puolustajalle kunnioitettavat 5 maalia 23 ottelussa. 194-senttisellä nuorukaisella oli vielä vuosi sopimusta jäljellä Hakan kanssa, mutta seurat pääsivät yhteisymmärrykseen siirron yksityiskohdista.
– Juholla on hyvä asenne ja kova halu kehittyä vieläkin paremmaksi jalkapalloilijaksi. Juho on erinomainen pääpelaaja, mutta ei pelkästään pituutensa vuoksi vaan hän on oikea-aikainen ja fyysinen ilmassa. Hän on selkeä vahvistus niin hyökkäys- kuin puolustuspään erikoistilanteisiin, Jani Honkavaara kertoo tuoreesta suojatistaan HIFK:n sivuilla.
Vuonna 1996 syntynyt Pirttijoki kuuluu ns. alaikäisenä pelaajana Tommi Kautosen luotsaamaan U21-maajoukkuerinkiin. Tuleva kausi on Pirttijoen ensimmäinen Veikkausliigassa ja tulevaisuuden tavoitteet siintävät ulkomailla.
– Etsimme ensisijaisesti nuorta potentiaalista topparia kokeneen kaartin rinnalle. Olemme tarkkailleet Juhoa jo pidemmän aikaa ja olen erittäin tyytyväinen, että saimme nuoren lupauksen joukkueeseemme. Hänellä oli useampiakin ottajia Veikkausliigasta, mutta me tarjosimme parhaan alustan kehittyä pelaajana. Kahden vuoden sopimus kertoo siitä, että sekä pelaaja että seura ovat sitoutuneet projektiin, urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.
HIFK:lla on nyt pelaajasopimukset kahden maalivahdin ja 20 kenttäpelaajan kanssa ensi kaudelle.
– Istumme vielä tällä viikolla alas Jukka Sinisalon kanssa ensi kaudesta ja uskon, että meillä on pian tiedotettavaa myös siltä saralta. Ensisijaisesti haemme vielä hyökkäävää laitapelaajaa joukkueeseen ennen kauden alkua. Lisäksi tarkastelemme onko tarvetta kokeneelle maalivahdille sparraamaan Saku Erikssonia ykkösvahdin paikasta. Vapaiden markkinoiden lisäksi katsastamme myös ulkomaiset yhteistyöseurat mahdollisten lainapelaajien osalta, Määttä kertoo.
Lähde: http://hifkfotboll.fi