Pakkanen on kuulunut FC Lahden harjoitusrinkiin jo pidemmän aikaa. Ensimmäisen pelin Kuhnureissa Pakkanen sai vyölleen harjoituskaudella, kun hän toimi joukkueen veräjänvartijana harjoituspelissä PEPOa vastaan.

Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas pitää Pakkasta suurena lupauksena, jolla on mahdollisuudet pitkälle.

– Lempinimi “Freezer” kertoo kaiken oleellisen, kylmäpäinen jätkä. Ulottuva, todella rauhallinen maalivahti, hyvä torjumaan ja hyvä myös jalalla. Todella paljon hyviä ominaisuuksia maalivahdiksi. Oli maalivahdeistamme pompussa paras ja nopein. Moderni maalivahti, “Toke” kehuu FC Lahden sivuilla.

– Viime kesänä kävi ensimmäisen kerran treeneissä ja teki heti vaikutuksen. Päätä ei kylmää. On myös analyyttinen ja fiksu kaveri, Korkeakunnas jatkaa.

Pakkanen täydentää Lahden maalivahtiosastoa ollen sen kolmas jäsen. Joukkueen muut maalivahdit ovat Tomi Maanoja ja Miikka Mujunen.

Pakkanen toivoisi saavansa mahdollisuuden liigassa jo ensi kaudella.

– Kyllähän toivoisin, että pääsisin näyttämään. Luulen, että enemmän tulee pelattua Akatemiassa ja A-junioreissa, toukokuussa 18 vuotta täyttävä Pakkanen miettii.

Lähde: www.fclahti.fi