
Viron maajoukkueen 30-vuotias maalivahti Aksalu, debytoi SJK paidassa jo kaudella 2013. Hän oli mukana nostamassa SJK:ta Veikkausliigaan ja viime kaudella voittamassa seuran ensimmäisen hopeamitalin. Hän on myös SJK:n kapteenistossa. Tällä kaudella Aksalu on pelannut yhtä lukuun ottamatta kaikissa SJK:n Veikkausliigaotteluissa ja pitänyt maalinsa koskemattomana kymmenen kertaa. Kaiken kaikkiaan kolmessa kaudessa pelejä on kertynyt yhteensä jo 92 kappaletta.
– Nyt on hyvä fiilis ja tämä oli tärkeä jatkosopimus myös minulle sekä perheelleni. Seura uskoo minuun ja olen itsekin kaikin puolin todella tyytyväinen. Olen saanut pelata täällä koko ajan ja tykkään pelata. SJK on antanut minulle tämän hienon mahdollisuuden ja haluan siksi edustaa SJK:ta myös tulevaisuudessa, Aksalu jatkosopimustaan kommentoi jatkosopimusta seuran sivuilla.
Päävalmentaja Simo Valakari on niin ikään tyytyväinen maalivahtiinsa.
– Maalivahdin paikka on yksi tärkeimpiä paikkoja joukkueessa ja Mihkel on osoittanut, että hän pystyy voittaviin torjuntoihin ja koko joukkueella on turvallinen olo pelata hänen edessään, kommentoi Valakari.
Lähde: www.sjk2007.fi