Suomi XI sai otteluun hyvän alun. Peliä oli pelattu vasta viisi minuuttia, kun Roope Riski vei Suomen 1-0-johtoon. Osuma syntyi Mika Ojalan laukauksen irtopallosta, johon Riski ehti ensimmäisenä maalin edessä.
Örebro kuittasi maalin kuitenkin nopeasti. 8.minuutin kohdalla Armend Alimi laukoi vapaapotkun 20 metristä Suomen maaliin.
Vartin pelin jälkeen Riski oli jälleen vauhdissa. Hyökkääjä karkasi läpiajoon, mutta Örebro-puolustus selvitti tilanteen maaliviivalta.
Ensimmäisen jakso eteni vauhdikkaasti päästä päähän ja molemmat joukkueet saivat luotua hyviä hyökkäyksiä. Maaleja ei kuitenkaan enää syntynyt ja näin tauolle mentiin tasatilanteessa 1-1.
Toisella jaksolla Örebro otti lievästi pelin hallinnan itselleen. Suomi XI kuitenkin puolusti hyvin ja maalipaikat olivat kortilla.
65.minuutin kohdalla Kristian Kojola joutui tekemään rikkeen 16-alueen sisällä ja Örebrolle tuomittiin rangaistuspotku. 11-metrisen laukoi varmasti verkon perukoille Valdet Rama.
Heti maalin jälkeen Suomi sai hyvän tilanteen, kun Örebro-puolustus kaatoi Petteri Pennasen hieman 16-alueen ulkopuolella. Mika Ojalan laukoma vapaapotku painui kuitenkin hieman yli maalin.
71 minuutin pelin jälkeen Örebro siirtyi kahden maalin johtoon, kun Magnus Wikström puski pallon kulmapotkusta ohi Jon Masalinin. Heti perään Örebro onnistui jälleen, kun Alimi laukoi pallon 16-alueen sisältä alakulmaan.
Lisäosumia pelissä ei enää syntynyt ja näin Suomi XI kärsi turnauksen viimeisessä pelissään 1-4-tappion.
Suomi XI:n kokoonpano:
1 Henri Sillanpää (46. 12 Jon Masalin)
3 Tapio Heikkilä
4 Kristian Kojola
6 Severi Paajanen
8 Sebastian Strandvall (75. 7 Matias Ojala)
9 Duarte Tammilehto (75. 16 Kalle Kauppi)
11 Roope Riski
13 Aleksi Paananen (66. 10 Petteri Pennanen)
17 Mika Ojala (75. 21 Juho Lehtonen)
18 Jarkko Hurme
23 Ville Nikkari (46. 2 Sami Sanevuori)
Lähde: www.palloliitto.fi