Ottelun ensimmäiset paikat loi kotijoukkue reilun kymmenen minuutin kohdalla. Suomen maalivahtivastuun kantanut Otso Virtanen teki kuitenkin kaksi hyvää lähitorjuntaa ja piti Tommi Kautosen suojatit mukana pelissä. Suomi sai paikkansa 38. minuutilla. Dani Hatakka antoi syötön ja vasempana laitapakkina urakoinut Nnaemeka Anyamele tälläsi pallon tolppaan.
– “Emekaa” ei varmasti moni odottanut laitapakin paikalle, niin selkeä laituri hän on Hongassa ollut. Täytyy kuitenkin antaa kehut. “Emeka” pelasi laidallaan Ruotsin parasta pelaajaa vastaan, joka pääsi hänestä vain kerran ohi. Yksi vastaan yksi – tilanteita tuli useita. Erittäin hyvä esitys, päävalmentaja Kautonen kehui Palloliiton sivuilla.
Ensimmäinen 45-minuuttinen oli kaikin puolin tasainen ja Suomelta kontrolloitu suoritus. Suomi hallitsi toisen puolen alkua. Ottelun ainokainen nähtiin reilun tunnin kohdalta. Pallo pelattiin leveydestä keskelle Moshtagh Yaghoubille, joka otti pallon haltuun ja pelasi sen hyvin eteenpäin Simon Skrabbille. Åtvidabergin pelaaja laukoi pelivälineen tyylikkäästi noin 20 metristä alakulmaan.
Ruotsi sai otetta peliin ja loi painetta Suomen maalille. Kautosen joukot olivat kuitenkin lähellä sinetöidä ottelun 81. minuutilla, mutta Glen Kamaran laukaus kilahti ylärimaan.
– Kun emme itse tehneet toista maalia, sai Ruotsi lopussa kunnon hässäkän. Pojat pelasivat kuitenkin todella uhrautuvasti ja pallojen eteen mentiin kunnolla.
– Olisimme voineet tehdä kaksi lisää, mutta toisaalta myös kaverilla oli paikat. Voi sanoa, että tulos oli oikeudenmukainen. Haimme energistä ja kurinalaista esitystä ja sen myös saimme, Kautonen tiivisti.
Joukkueet kohtaavat toistamiseen sunnuntaina. Kautonen ei aio säästellä kokeiluja myöskään tuolloin.
– Laskemme mustelmat ja katsomme miten palautuminen menee. Meillä oli nyt neljä pelaajaa kokoonpanon ulkopuolella, joten muutoksia tulee. Tarvitsemme varmasti tuoreita jalkoja, “Auge” päätti.
Ruotsi-Suomi 0-1 (0-0)
62’ 0-1 Simon Skrabb
Suomen kokoonpano
12 Otso Virtanen
2 Dani Hatakka
4 Joel Mero
5 Sauli Väisänen C.
6 Armend Kabashi ->> 88′ 17 Robert Taylor
7 Moshtagh Yaghoubi
15 Nnaemeka Anyamele
8 Glen Kamara ->> 90′ 19 Matias Ojala
10 Simon Skrabb
20 Youness Rahimi ->> 67′ 21 Pyry Soiri
9 Kimmo Hovi
Vaihdossa
1 Daniel Kollar
3 Mikko Viitikko
13 Patrick Aaltonen
11 Juho Salminen
Lähde: www.palloliitto.fi