PK-35 Vantaa järjesti jälleen tänä vuonna Mestarien liigan karsintaturnauksen Vantaalla. Pauliina Miettisen luotsaama joukkue eteni jatkoon ja selvitti näin tiensä 32 parhaan joukkoon. Nyt pelit jatkuvat kaksiosaisilla ottelupareilla, joista voittaja etenee aina seuraavalle kierrokselle.
Vantaalaisjoukkueen arpaonni oli huono, jos ajatellaan mahdollisuuksia jatkopaikan suhteen. Vastaan tulee ranskalainen Lyon.
– Lyon on voittanut Mestarien liigan nyt kaksi kertaa putkeen. Se on ihan huippujoukkue koko maailmassa. Voisi sanoa niin, että kovempaa vastusta ei olisi voinut tullakaan, päävalmentaja Miettinen toteaa www.90min.fi-sivustolla.
– Arpaonni oli tietenkin huono, mutta toisaalta aika harva pelaaja pääsee ikinä pelaamaan näin kovia pelejä. Eli pelaajille tämä on varmasti hieno kokemus, Miettinen jatkoi.
Kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittanut PK-35 Vantaa eteni myös viime vuonna Mestarien liigassa 32 parhaan joukkoon. Viime vuonna taival katkesi espanjalaista Rayo Vallecanoa vastaan. Nyt edessä on vielä kovempi haaste.
– Jos ihan rehellisiä ollaan, niin mahdollisuudet jatkoon ovat lähes nollissa. Yksittäisessä pelissä voi tietysti tapahtua mitä vaan, mutta nyt pelaamme heitä vastaan kaksi peliä. He ovat ammattilaisia, joukkueessa on paljon maajoukkuepelaajia ja rahaa heillä on paljon enemmän, Miettinen sanoi.
– Totta kai lähdemme aina kentälle voittoa hakemaan, mutta realisti pitää olla. Tavoite on, että pystymme ylittämään itsemme ja pistämään hanttiin ranskalaisille, päävalmentaja korosti.
Esimakua Lyonin kovuudesta on helppo kaivaa menneiltä vuosilta. Lähellä Lyonin tasoa oleva saksalaisjoukkue Potsdam pudotti Hongan kaudella 2009 yhteismaalein 16-1 ja toissa vuonna Åland Unitedin yhteismaalein 15-0.
– Pitää vielä muistaa, että kausi on jo ehtoopuolella ja meillä on edessä vielä Suomen Cupin finaali ja Naisten liigan mestaruustaistelu. Tämän lisäksi pelaajien pitää käydä töissä tai koulussa, joten jalka saattaa jo painaa. Lyonin kausi on puolestaan juuri vasta alkanut, Miettinen sanoo.
Otteluparin ensimmäinen osaottelu pelataan tulevana keskiviikkona Myyrmäen Urheilupuistossa kello 17.00.
Lähde:http://www.90min.fi/