Tapahtumarikkaan ottelun maaliteko aloitettiin jo seitsemännellä minuutilla. FC Kuusysin Hanna-Leena Kokkonen toimitti pallon vasemman puolustajan tontiltaan maalille. Märkä kenttä teki maalivahti Emilia Syväselle tepposet ja pallo pomppi keskityksestä suoraan maaliin.

TJK tasoitti käytännössä ensimmäisestä kunnon tilanteestaan 11. minuutilla. Elina Myllymäki antoi oikealta ulospäin kiertävän kulmapotkun. Mira Kykkänen puski täysin vapaasti noin kymmenestä metristä pelivälineen verkon perukoille.

Kotijoukkueena toiminut Kuusysi meni uudelleen johtoon 26. minuutilla. Taru Lindgren otti keskityksen haltuun ja laukoi varmasti alakulmaan. Lahtelaiset olivat lähellä lisätä johtoaan 33. minuutilla. Sanni Seppälän pusku kilahti kuitenkin tolppaan.

TJK ei halunnut tauolle tappioasemassa vaan tasoitti neljä minuuttia ennen pukukoppiin siirtymistä. Jonna Kykkänen keskitti ja Mira Kykkänen puski päivän toisen osumansa jälleen tyylipuhtaasti.

Tamperelaiset käänsivät Kuusysin ensimmäisen puoliajan hienoisen hallinnan itselleen toisella puolikkaalla. 51. minuutilla joukkue sai pallon kulman jälkitilanteesta aina maaliviivalle saakka, mutta lahtelaisten Karoliina Moilanen purki tilanteen viime hetkellä.

Mira Kykkänen oli seuraavaksi viimeistellä hattutemppunsa puskemalla, mutta tällä kertaa pallo viuhui ohi maalin. Toisesta puoliajasta ei tullut maalipaikkojenkaan puolesta yhtä värikästä kuin ensimmäisestä. Viimeisellä 10-minuuttisella alkoi kuitenkin tapahtua.

Ensin 82. minuutilla tamperelaiset juhlivat jo maalia, mutta avustajan erotuomarin lippu oli pystyssä paitsion merkiksi. Toisessa päässä Moilanen laukoi Lindgrenin hyvän esityön jälkeen, mutta ohi. Ratkaisu nähtiin lopulta 86. minuutilla. Noora Niemi syötti Mira Kykkäsen upeasti keskeltä läpi, eikä kapteeni erehtynyt. Hyökkääjän hattutemppu takasi lopulta tamperelaisten voitonjuhlat 3-2-lukemin.

Ottelupöytäkirja nähtävissä täällä>>

Lähde: www.palloliitto.fi/suomencup