Cupin finaalilla on suuri merkitys nuorelle nousijajoukkueelle, joka on Naisten Liigan sarjapaikkansa jo varmistanut.

– On jo hienoa, että olemme finaalissa. Olemme kuitenkin kerran pystyneet PK:n kaatamaan, joten meillä on siihen saumat myös finaalissa. Jos saisimme cupista voiton, olisi se kruunu hienolle kaudelle, hyökkääjä Ella-Roosa Huusko hehkuttaa Suomen Cupin sivuilla.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti. Ensimmäisen erän vei Pallokerho selkein 5-1-lukemin. Heinäkuussa Pallokissat sinnitteli 1-0-voiton PK:n viedessä viimeisimmän kohtaamisen niin ikään 1-0-lukemin.

– Pallokissat on todella nuori, mutta innokas joukkue. He ovat mielestäni kehittyneet kauden aikana kovaa vauhtia. Tiukka finaali on tulossa. Jos vain onnistumme omassa pelissämme ja saamme pallon liikkumaan, on meillä ehdottomasti hyvät mahdollisuudet, vahvaa kautta pelaava vantaalaisten Heidi Kivelä vakuuttaa.

– Kuukauteen mahtuu paljon tärkeitä pelejä. Cupin finaali on yksi kohokohta. Olemme pelanneet pitkän kauden, emmekä halua luovuttaa ratkaisupelien kynnyksellä. Paljon on pelissä, mutta ennen kaikkea paljon voitettavaa. Haluamme ehdottomasti cupista mestaruuden.

Kivelä on henkilökohtaisesti tullut muun muassa kertaalleen valituksi Naisten Liigan parhaaksi pelaajaksi vuonna 2010. Mestaruuspyttyjä hän ei kuitenkaan ole päässyt nostelemaan. Ilveksessä parhaaksi saavutukseksi jäivät vuosien 2010 ja 2011 Suomen Cupin finaalit, joissa oli kuitenkin tyytyminen hopeisiin mitaleihin.

– Nyt on PK:n kanssa mestaruus haussa sekä kova usko, että myös cupin voitto tulee vihdoin. Toivottavasti se asia nyt siis korjaantuu, Kivelä päättää.

Lähde: www.palloliitto.fi/suomencup