Ratkaisevassa viimeisessä ottelussa joukkue kaatoi kreikkalaisen PAOK:n. PK-35 Vantaa aloitti kolmatta kertaa järjestämänsä turnauksen huikealla 13-1-voitolla Biljanini Izvorista. Toisessa ottelussa joukkue jäi vahvasta painostuksestaan huolimatta maalittomaan tasapeliin Pärnun kanssa.
Pauliina Miettisen joukot tarvitsivat viimeisestä ratkaisevasta ottelusta voiton ja sen he myös hakivat 2-1-tuloksella PAOK:sta. Vantaalaisten molemmista maaleista vastasi keskikenttäpelaaja Heidi Kivelä.
– Oli kyllä jännä ottelu, fiilis on todella hyvä. Ottelu oli meiltä hermostuneempi kuin ajattelin ennakkoon. He puolestaan olivat todella energisiä, ensimmäisessä pelissään he eivät sitä olleet. Se pääsi hieman yllättämään, päävalmentaja Miettinen totesi Naisten Liigan verkkosivuilla.
PK-35 Vantaa selvitti alkukarsintaturnauksen nyt jo kolmatta kertaa. Virolainen Pärnu keräsi niin ikään seitsemän pistettä, mutta jäi maalieron turvin Miettisen joukkojen taakse. Kahtena aikaisempana vuonna joukkue on jäänyt heti seuraavaan vaiheeseen. Viime vuonna arpakin oli epäsuotuisa, kun vastaan tuli lopulta finaaliin asti edennyt ranskalainen Lyon.
Lähde: www.naistenliiga.fi