Viikonloppuna GBK ja Merilappi United ottivat etulyöntiaseman nousutaistelussa, kun GBK kaatoi vieraissa VJS:n 5-0 ja Merilappi United haki pisteet Lahdesta Kuusysin vieraana 0-3-lukemin.

Muissa otteluissa JyPK voitti Klubi 09:n 5-1 ja TuWe FC Sportin 4-1. GBK johtaa sarjaa neljän kolmen pisteen erolla Merilappi Unitediin, mutta kemiläisillä on yksi ottelu vähemmän pelattuna. VJS ja FC Kuusysi seuraavat pisteen Merilappia perässä.

Naisten Ykkösen yläloppusarjan ottelut ja tilanne

Eteläisessä Alaloppusarjassa tilanne on jo selvä ennen viimeistä kierrosta ja Kakkoseen matkaavat FC Viikingit ja Pyrkivä. Pyrkivän putoaminen oli varmistunut jo aiemmin ja vuosaarelaisten putoaminen sai sinettinsä, kun se hävisi TJK:lle 2-6. TJK:n lisäksi TiPS on kuivilla. Tikkurilalaiset voittivat Pyrkivän 2-1. Pyrkivän saldo tältä kaudelta on sikäli historiallinen, että se ei ole saanut pistettäkään koko kauden aikana. Sillä on kuitenkin vielä viimeisellä kierroksella mahdollisuus kohdatessaan FC Viikingit.

Naisten Ykkösen Eteläisen Alaloppusarjan ottelut ja tilanne

Pohjoisessa Alaloppusarjassa on sen sijaan tiukempaa. KSF on jo sarjapaikkansa ensi kaudeksi varmistanut, mutta muista sijoista käydään tiukkaa taistelua. FC Rauma voitti viikonloppuna suurinumeroisesti SeMin, kun Katri Juhola ja Orieka Hope viimeistelivät hattutempun kumpikin 6-0 päättyneessä ottelussa. KSF otti niin ikään runsasmaalisen voiton kaataessaan FC Unitedin vieraissa 5-0. FC Rauma, SeMi ja FC United ovat kaikki kahden pisteen sisällä ja ratkaisut tapahtuvat 6.10. pelattavalla päätöskierroksella.

Naisten Ykkösen Pohjoisen Alaloppusarjan ottelut ja tilanne