Päätöskierrokselle lähdettiin niistä asetelmista, että Merilappi United oli sarjataulukossa GBK:n edellä kolme maalia paremmalla maalierolla. GBK sai vieraakseen päätösottelussa Klubi 09:n ja Merilappi United matkusti Vaasaan FC Sportin vieraaksi.

Taistelu noususta huipentui otteluiden viimeisen kymmenminuuttisen aikana, kun nousijajoukkue vaihtui pariin kertaan. Tilanne oli nousun kannalta tasan vielä vartti ennen otteluiden loppua, kun johtivat omaa otteluaan 3-0 ja GBK oli omassaan Klubi 09:ää 6-0 numeroin niskan päällä. 82. minuutilla Merilappi United tarrasi nousuun kiinni Natalia Kuikan viimeistellessä 4-0 maalin. Kokkolassa GBK nousi ensin kemiläisten kanssa rinnalle Theresa Gominan 84. minuutilla tekemällä maalilla ja lopulta Jenna Sillanpää iski GBK:lle nousun ratkaisseen osuman kaksi minuuttia ennen loppua. Joukkueiden päätyessä samaan maalieroon ja tehtyihin maaleihin, arpa olisi ratkaissut nousijan.