ÅU oli jo ehtinyt aloittaa kautensa voittamalla viime viikonloppuna Ilveksen puhtaasti 5-0. Tällä kertaa kuitenkin PK-35 Vantaa osoittautui liian kovaksi vastustajaksi, kun vantaalaiset lähtivät kotimatkalle 1-0 –voitolla. Ottelun ainoa maali syntyi toisella puoliajalla rangaistuspotkusta, jonka Heidi Kivelä toimitti varmasti verkkoon.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana todettakoon, että PK-35 Vantaan päävalmentaja Pauliina Miettinen oli merkitty joukkueen kokoonpanoon toiseksi maalivahdiksi. Miettinen pelasi aktiiviuransa aikana muun muassa 26 maaottelua.