Keskikentällä hyökkäävässä roolissa parhaiten viihtyvä Rantanen siirtyi kaudeksi 2016 HJK:n riveihin PK-35:sta.

Mennyt kausi Naisten Liigassa oli kuitenkin Rantaselle varsin epäonninen, sillä hän loukkaantumiset pitivät hänet sivussa pitkään. Pelejä hän ehti pelata alkukauden aikana kolme.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Rantanen on viime vuosina ollut eri ikäkausimaajoukkueiden runkopelaajia.

– Kausi ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, kun tammikuusta lähtien olin loukkaantunut. Kipujen kanssa treenasin sen minkä pystyin ja muutaman pelin sain pelattua. Nilkka leikattiin vihdoin elokuussa, Rantanen sanoo.

– Juoksulupa pitäisi tulla ensi viikolla ja siitä se taas lähtee, pelaaja lisää.

Tulevaa kautta Rantanen odottaa kovalla innolla ja motivoituneena.

– HJK:ssa on tosi hyvä henki ja valmennus ja asiat toimivat hyvin. Tuntui tosi hyvältä jatkaa Klubissa.

HJK:lla on nyt 13 sopimuspelaajaa kaudeksi 2017:

Minna Meriluoto, Lotta Rosenström, Rebecca Kindstedt, Katarina Naumanen, Juulia Grönlund, Ella Alakomi, Eveliina Summanen, Essi Sainio, Vilma Hakala, Tessa Rinkinen, Minea Lassas, Amanda Rantanen, Moona Talka.

Lähde: www.hjk-j.fi