
Läpi kesän 2017 isossa roolissa Viikinkien alakerrassa pelannut Nlate nousi räväköillä katkoillaan ja vahvalla kaksinkamppailupelaamisellaan kannattajien suosikiksi, ja Kakkosen runkosarjan viimeisen ottelun voittomaali, joka vei Viikingit lopulta nousukarsintaan saakka, ehti jo tehdä miehestä ison palan Viikinkien historiaa. Nlatessa Viikingeillä on tulevallekin kaudelle puolustuksen johtohahmo.
Nlate pelasi kauden aikana Viikinki-paidassa täyden 90-minuuttisen yhteensä 25 kertaa ja väliin jäi vain cupin ottelu Toukolan Terästä vastaan, kun Nlate kärsi pelikieltoa varoitustilin täytyttyä. Vahvan puolustustyöskentelyn lisäksi Nlate sai myös pallon kauden aikana kahdesti maaliin ja oli usein Viikinkien erikoistilanteissa muutenkin tärkeässä roolissa.
Kamerunilaistaustainen Nlate on Suomessa edustanut Viikinkien lisäksi Atlantista ja FC Myllypuroa. Lisäksi hänellä on taustallaan pelejä myös Ranskasta. Kokemuksellaan hän tuo tärkeän rauhoittavan elementin Idän punaisten alakertaan ja voi esimerkillään auttaa nuorempia pelaajia eteenpäin.
Lähde: www.fcviikingit.fi