A-lohkossa Gnistan varmisti paikkansa nousukarsinnoissa, vaikka se hävisi sunnuntaina Susille 2-3. Samaan aikaan KuFu hävisi omassa ottelussaan FC Lahti Akatemialle ja näin joukkueiden välinen ero on viisi pistettä ennen päätöskierrosta. FC Vaajakosken putoaminen varmistui Kolmoseen, vaikka se voitti MPS:n. Samaan aikaan Sudet kuitenkin voitti ja näin FC Vaajakosken säilymishaaveet murenivat. Sudet on kuitenkin vielä vaaravyöhykkeellä, sillä Futura on kahden pisteen päässä. Sudet kohtaa viimeisessä ottelussa JäPS:n ja Futura KuFun.

B-lohkossa Honka oli varmistanut nousukarsintapaikkansa jo hyvissä ajoin, mutta säilymisestä käydään vielä kova kilpailu. SalPa, Viikingit, EsPa ja FC Åland ovat vielä vaarassa pudota. Joukkueista yksi pelaa ensi kaudella Kolmosessa. SalPan tilanne on kaikista vahvin, sillä salolaisilla on kolme pistettä eroa putoajan paikalla olevaan FC Ålandiin. Ålandin, EsPan ja Viikinkien ero on yksi piste. Åland kohtaa päätösottelussaan Hongan, Viikingit Kontun, EsPa Klubi 04:n ja SalPa Atlantiksen.

C-lohkossa OPS:lla on tiukka ote lohkovoittoon, mutta se joutuu hakemaan vielä sinettiä, kun se jäi viikonloppuna 3-3-tasapeliin GBK:ta vastaan. MuSa murskasi Virkiän ja samalla piti lohkovoittohaaveensa vielä elossa. OPS:n ja MuSan eroa on kolme pistettä, mutta OPS:lla on selvästi parempi maaliero. AC Kajaani voi vielä nousta MuSan ohi lohkokakkoseksi ja sitä kautta nousukarsintoihin, kun se murskasi Santa Clausin peräti 16-0. Kajaanilaiset ovat MuSaa kolme pinnaa perässä. Päätösotteluissa OPS vierailee Kraftin luona, AC Kajaani kohtaa Virkiän ja MuSa Herculeksen.

B-lohkon TPV:llä on vielä mahdollisuudet nousta parhaaksi lohkokakkoseksi, jos se voittaa oman päätöskierroksen ottelunsa ja MuSa häviää omansa eikä Kajaani voita. TPV:n maaliero on kuitenkin selkeästi muita C-lohkon joukkueita heikompi, joten tamperelaiset tarvitsisvat murskaavaa voittoa viimeisestä ottelusta BK-46:tta vastaan. C-lohkosta sarjaporrasta alemmas matkaavat varmuudella Virkiä ja Santa Claus. PPT:n pitää voittaa päätösottelussaan TP-47:n ja VIFK:n hävitä oman ottelunsa GBK:lle pitääkseen sarjapaikkansa.

Kakkosen lohkot:

A-lohko

B-lohko

C-lohko