38-vuotiaan Moilasen tuore sopimus kattaa pelikauden 2017, jolloin Kissat tekee paluun valtakunnallisiin sarjoihin eli jalkapallon Kakkoseen. Lisäksi taustaryhmään on nimetty monivuotinen Kissapelaaja Teemu Kokko (30v.), joka toimii joukkueenjohtajana. Joukkueen toiseksi valmentajaksi on nimetty Kimmo Aholainen (45v.), joka toimii myös B-junioreiden vastuuvalmentajana.
– Olen todella motivoitunut nyt alkavaan valmennustehtävään ja odotan jo innolla joukkueen ensimmäistä kokoontumista ensi viikolla. Toki joukkueen kasaaminen on vielä alkumetreillä ja varmasti haasteita siinäkin riittää. En halua lähteä mihinkään puolivaloilla. Halu valmentaa miesten joukkuetta on ollut mielessä koko ajan ja nyt kun siihen tuli tilaisuus, oli siihen tartuttava, sanoo Moilanen Kissojen sivuilla.
Moilanen pelasi pitkän uran pelaajana ja hän aloitti Veikkausliigauransa MP:n riveissä ja pelasi myös Kotkan TP:ssä, FC Jokereissa, KuPS:ssa, AC Alliansissa sekä FC Lahdessa. Hän piipahti myös Ruotsissa FC Trollhättanin riveissä.
Valmennusuransa hän aloitti jo pelaajauransa aikana Lahdessa olleen FC Reippaan juniorivalmennuksessa mukana ja toimi sen jälkeen MP:ssa ja viimeksi Mikkelin Kissojen kykyryhmän valmentajana.
Nykyisten pelaajien sopimukset päättyivät tähän kauteen, joten tällä hetkellä Kissoilla ei ole yhtään voimassa olevaa pelaajasopimusta.
– Tilanne on toki tuttu jo edellisiltä kausilta. Uskomme kuitenkin, että pelaajisto saadaan kasaan hyvällä aikataululla. Karkeasti noin 2/3 viime vuoden pelaajasta jatkanee meillä, arvioi Kissojen toiminnanjohtaja Aholainen.
– Joukkue tarvitsee arviolta 2–3 täsmähankintaa astetta kovemmassa sarjassa pärjätäkseen. Haluamme kuitenkin kasata joukkueen etupäässä mikkeliläislähtöisistä pelaajista. Sellaisista, joilla on itsellään halu pelata Kissoissa, kiteyttää Moilanen.
1996 Mikkelin Palloilijat, Veikkausliiga
Lähde: www.mikkelinkissat.net