Sorjalle sovittiin alunperinkin kaksivuotinen sopimus, jota tarkasteltiin päävalmentajan ja seuran välisissä neuvotteluissa. Neuvotteluiden tuloksena osapuolet päättivät sopimuksen jatkuvan normaalisti.
Kausi 2015 oli Sorjalle ensimmäinen päävalmentajakausi, ja mies osoitti heti kykynsä sopeutua vastuuvalmentajan rooliin. Tuloksena Viikingit sijoittui Kakkosen itälohkon kolmanneksi, mikä oli kauden lähtökohdat huomioiden erinomainen tulos. Tulevan kauden valmistelut Sorja ja valmentaja Juha-Pekka Pantsu ovat jo aloittaneet keskusteluilla kuluneen kauden pelaajiston kanssa.
Sorja on nykyisen päävalmentajapestinsä lisäksi edustanut Viikinkejä myös pelaajana ja hän kantoi mm. kapteeninnauhaa Veikkausliiga-kaudella 2007. Viikinkien lisäksi Sorja pelasi urallaan PK-35:n riveissä. PK-35:n valmennustiimissä Sorja hankki myös ensimmäisen valmennuskokemuksensa.
Lähde: www.fcviikingit.fi