Kapteenin hommia Anssi Laineen loukkaantumisten aikana hoidellut Ile Turunen on ollut tärkeä pala Härmälle kovan pääpelivoiman muodossa. Ilen päästä on lähtenyt tällä kaudella kolme osumaa ja vastustajan hyökkääjiltä Ile on voittanut pääpallon Härmän päässä kerta toisensa jälkeen. 31-vuotias Turunen on luutinut tällä kaudella eniten minuutteja puolustuslinjasta leväten vain kaksi ottelua, joista toisen korttitilin täyttymisen takia.
Päävalmentaja Mile Hyökyvaara on tyytyväinen Ilen päätökseen hypätä mukaan valmennustiimiin.
– Ajatuksena oli hankkia sellainen kaveri, joka pystyy vielä pelaamaan ja on sellainen eräänlainen luottomies. Pelaajatkin tuntevat Ilen hyvin, niin päätös oli helppo. Saatiin tällä tavalla pidettyä Ile mukana kuvioissa, Mile valotti tilannetta Härmän sivuilla.
Miehiltä löytyy yhteistä historiaa kuuden vuoden takaa Tervakosken Padosta.
– Padossa pelattiin yhdessä ja vuoden valmensin Ileä. Silloin oli jo puhetta asiasta ja nyt kun asia tuli uudestaan ajankohtaiseksi ja Ile oli valmis lähtemään hommaan mukaan, niin erittäin tyytyväinen olen. Itse kun tekee vuorotyötä, niin väkisinkin tulee poissaoloja, joten silloin Ile on vetovastuussa, Mile kommentoi.
Turusella ei aikaisempaa kokemusta valmentamisesta taitokouluja lukuun ottamatta ole, mutta mies on innokas ottamaan uuden haasteen vastaan.
– Se oli sinänsä luonteva ratkaisu, että ei tästä keväästä tiedä saako itseään sellaiseen täyteen pelikuntoon, kun perheenlisäystä on tulossa. Tätä kautta pääsee ainakin olemaan toiminnassa mukana. Itselläkin, kun askel alkaa hiipua, niin on hyvä tehdä nuorille tilaa ja siirtyä enemmän taustahommiin, joulukuussa 32-vuotta täyttävä Ile kertoili.
Ajatus valmentamisesta on kuitenkin muhinut takaraivossa jo pidemmän aikaa.
– Viimeiset kolme vuotta ovat seurat soitelleet ja kyselleet, mutta olen aina kieltäytynyt. Nyt kun Mile toista kertaa pyysi, niin enää ei voinut kieltäytyä. Padon historia vaikutti aika paljon, tunnen Milen valmiiksi valmentajana ja meillä menee ajatukset pelistä yhteen. Molempien tavoitteena on potkia nuoria pelaajia eteenpäin. Yritän nyt treeneissä olla se, joka tuo sinne sitä asennetta mitä loppukaudella on ollut nähtävissä, päävastuu totta kai on Milellä, tyytyväinen Turunen kommentoi.
Lähde: http://hmlharma.fi/