Lumijärvi aloittaa päävalmentajana vuoden 2016 alussa 2-vuotisella sopimuksella.
Lumijärvi valittiin jo kolmatta kertaa AC Kajaanin valmentajaksi. Ensimmäisen kerran hän toimi valmentajana vuosina 2007-2008. Hän palasi AC Kajaanin valmentajaksi vuonna 2010 ja nosti joukkueen kahdessa vuodessa Kolmosesta Ykköseen.
Lumijärvi siirtyi vuonna 2013 Kajaanista Forssan Jalkapalloklubin valmennuspäälliköksi. Valmennuspäällikön toimen ohella hän on opiskellut UEFA:n Pro-valmentajalisenssiä, jonka hän saa helmikuussa 2016.
AC Kajaanin toisena valmentajana jatkaa Ari Koski. Huoltajana toimii edelleen Eero Kovalainen ja joukkueenjohtajana Minna Juntunen.