HJK nappasi Hakasta 1-0-vierasvoiton. Pelin ainokaisen iski avausjaksolla Demba Savage. FC Honka venyi myös niukkaan voittoon, kun MYPA kaatui Tapiolassa maalein 2-1. Dudu vei Hongan johtoon pelin alussa, mutta Hassan Sesay toi heti perään MYPAn tasoihin. Voittomaalin iski pelin lopussa Henri Aalto.

FC Inter oli tiukoilla vielä ilman voittoa olevan KuPS:n kanssa. Pim Bouwman vei Interin johtoon avausjaksolla ja toisen jakson alkupuolella Daniel Antunez lisäsi johtoa. KuPS nousi vielä maalin päähän Antti Hynysen osumalla.

FC Lahti palasi keskiviikkona voittojen tielle, kun se kaatoi kotikentällään TPS:n maalein 2-0. Tommi Kari ja Rafael olivat maalintekijät. Rafaelille osuma oli 100. Veikkausliigassa.

Pohjanmaan derby päättyi 1-1-tasapeliin.Timo Tahvanainen vei Jaron johtoon avausjaksolla, mutta Maxim Vasiljevin oma maali nosti Vepsun tasoihin. Lainaveskari Peter Kauppi selvisi urakastaan VPS-maalilla puhtain paperein.

Päivän kuudennessa pelissä vietettiin maalijuhlia, kun JJK kaatoi kotonaan IFK Mariehamnion 5-2. JJK:n maaleista vastasivat Mikko Innanen (2), Tamas Gruborovics (2) sekä Babatunde Wusu. IFK maalit iskivät avausjaksolla Aleksei Kangaskolkka sekä Amos Ekhalie.

Katso tilastot ja kokoonpanot tästä.