Sunnuntaina 8.11. huomio keskittyi Veikkausliigan mestaruustaisteluun ja siinä tiukasti mukana olleiden Teemu Pukin ja Alex Ringin uran päättymisiin. Samalla turhan vähälle huomiolle jäi kolmannenkin merkittävän uran päättyminen Juhani Ojalan jätettyä pelikentät.

Kun uutinen ”Juden” komean uran päättymisestä tuli kauden päätöskierroksen alla, tietty haikeus iski mieleen, kuten aina käy suuren pelaajan jättäessä vihreän veran nuoremmille. Muistoja vuosien varrelta jäi paljon ja täysin hakematta tuli mieleen yksi omakohtainen muisto, jossa Juhani Ojala oli tavallaan sivuosassa, mutta tärkeässä sellaisessa.

Se ei ollut mikään ”voiko ihanammin aamun enää alkaa” päivä pitkälti yli vuosikymmen sitten. Kello nimittäin soi hiukan ennen viittä – täysin omasta syystä, koska jokunenkin tekemättä jäänyt asia vilkutteli deadlinea jo punaisella ja monta asiaa piti tehdä ennen lähtöä lentokentälle aamukahdeksan maissa. Ystävällisesti saamani kyydin jälkeen näppäimistön takominen jatkui Helsinki-Vantaalla ennen nousua Kööpenhaminan koneeseen.

Aamun työtoimien ohessa olin – muistetaan, että tästä on aikaa – ehtinyt hankkia (siis ostaa) Danske Bahnin internetin käyttööni ja Kastrupiin saapumisen jälkeen hyppääminen junaan ja takaisin töiden pariin. Paitsi että pieni paniikki iski alkuun; eihän se h…tin netti toiminutkaan. Olipa erään silloin ilmestyneen jalkapalloliitteen painoon menoon sentään vielä liki kymmenen tuntia ja kahdeksasta sivusta viiden sisältö enää kirjoittamista vailla.

No, matka oli Kööpenhaminaa pidemmälle ja valkeus koitti junan jatkettua ns. Tanskan päärataa Köpiksestä kohti länttä – netti alkoi toimia. Junassa piti käsitykseni mukaan olla myyntikärry ja latasin sen varaan jonkun kevyen lounaan ostamisen. Vastapäätä ja osin vieressäkin istunut lapsiperhe oli pikahavainnon mukaan tehnyt saman ratkaisun, mutta parin tunnin päästä havaitsin lopputuloksen vastapäätä paremmaksi: heillä oli eväät edessään, minulla ei. Kärry oli ilmeisesti mennyt huomaamatta ohitse, kun näppäimistö lauloi.

Matka jatkui Jyllannin puolelle ja Vejlessä juna kääntyi pohjoiseen ja kohti määränpäätä eli Herningiä (juu, sama kaupunki, jossa sittemmin pelattiin myös jääkiekon MM-kisoja). Jutut olivat kasassa viimeistä lukuun ottamatta ja sen sain loppumatkasta hyvin naputeltua. Lähettäminen ei sitten enää onnistunutkaan, koska juna ei ollut enää pääradalla. Niinpä oli aika ottaa vapaata ja seurata viimeinen parikymmenminuuttinen kanervanummista maisemaa ennen perille tuloa.

Herningissä kävely hotellille ei vienyt varttia enempää ja kirjauduttuani sisään havaitsin ilokseni, että aikaa jäi jopa miltei puoli tuntia ja sain lähetettyä loputkin materiaalit ajoissa ja siirryttyä sen jälkeen siihen miksi Herningissä lopulta olin. Eli työtehtävät veivät Eurooppa-liigan playoffs-kierroksen otteluun FC Midtjylland – BSC Young Boys ja konkreettisesti sinne vei taksi, jossa oli tovi aikaa orientoitua siihen miksi tuolla Pohjois-Jyllannissa olin.

Ajoissa paikalla ja kaikki hyvin – periaatteessa. Aamukahvi noin 15 tuntia aiemmin ei kuitenkaan oikein enää kantanut ja hiukan huterasti liikkunut suomalainen saattoi herättää hiukan kummastustakin mediapuolen tiloissa. Pelastus saapui, kun tunti ennen ottelun alkua tarjolle tuli valtavassa kylmälaukussa kolmioleipiä ja oheen parin litran limonadipulloja. En toivo näyttäneeni siltä, etten ole ruokaa tai juomaa päiväkausiin nähneenikään, mutta pakko myöntää, että raivasin tieni leipien ääreen jokseenkin tylyä kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Ahmin pari ja huuhdoin alas kuplivalla appelsiinijuomalla.

Miten tämä kaikki sitten liittyy Juhani Ojalaan? Ihan yksinkertaisesti siten, että Jude pelasi tuolloin Young Boysissa. Mutta ei vain sitä; muuten tästä olisi tullut puhdas valitusvirsi omista vaikeuksista matkan varrella.

Ottelu eteni ihan normaalisti toisen jakson alkuun saakka. Young Boys johti maalilla ja oli kulmapotkusta hakemassa toista osumaa Ojalan noustua luonnollisesti mukaan erikoistilanteeseen. Ei tullut maalia ja Jude lähti vauhdilla kohti omaa puolustuspäätä vastustajan pelaajan torpatessa hänen juoksunsa – ei törkeästi, mutta selkeästi. Keltainen kortti nousi ansaitusti ja sitten alkoi tapahtua. Perään nousi punainen kortti ja täysin ilman mitään ilmeistä syytä. Edes Young Boysin penkki ei punaista korttia käsittänyt, saati kukaan muukaan stadionilla ja setviminen jatkui pelin ollessa keskeytettynä yli kymmenen minuuttia.

Ottelu saatiin pelattua loppuun, mutta selvittely jatkui. Erotuomarien koppi pysyi kiinni yli vartin ottelun jälkeen ja liki kaiken nähnyt kokenut slovakialainen erotuomaritarkkailija poistui kopista lopulta päätään puistellen. Selitykset eivät ihan olleet menneet läpi. ”Maybe no one saw it”. oli erotuomari selittänyt muka antaneensa jo aiemmin samalle muutaman minuutin kentällä olleelle pelaajalle kortin, vaikka pelaaja ei ollut tainnut olla edes koskenut palloon kertaakaan tai olleen ns. tilanteessa.

Samaan aikaan pukukoppikäytävällä dopinglääkäri oli kuskaamassa testiin tyystin väärää pelaajaa joukkueitten vaihdettua keskenään pelipaitoja ottelun jälkeen ja tämä herätti hilpeyttä tapahtumajärjestäjissä – ymmärrettävästi.

Koska tarkoitukseni oli muun ohella myös saada muutama kommentti ottelusta Judelta, olin aika lahjakkaasti myöhässä kaiken jälkeen. Young Boysin joukkueenjohtajalta sain tiedon, että Jude oli jo bussissa, mutta ystävällisesti hän lupasi käydä kertomassa, että joku kaipaa… Ei ollut Judella harmainta aavistusta kuka kaipasi, mutta niin mies vain kömpi bussista takaisin ulos ja kävi ottelun ammattilaisen otteella läpi.

Punaista korttia Judekaan ei ymmärtänyt ja totesi tyynesti, että ”olihan se keltaisen paikka”. Toki 3-0-voitto toi armonäkökulmaakin kommentointiin.

Young Boysin bussi lähti. Stadionin edusta oli autio. Ystävällinen tapahtumapäällikkö tilasi pyynnöstä taksin. Taksinkuljettaja oli toisin kuin tullessa puhelias ja kertoi kuunnelleensa ottelua radiosta. ”Punaisen kortin mies” oli juuri joukkueeseen hankittu eteläamerikkalaisvahvistus, jota odotettiin avaukseen, mutta mies pääsi irti vasta tauolla ja peli jäi sitten reiluun viiteen minuuttiin.

Radion mukaan oli kuulemma ollut aika sekavaa stadionilla ja vahvistin tämän. Kerroin myös, että kaveri oli rikkonut maanmiestäni ja taksikuski naurahti kuivasti todeten, että me pohjoismaalaiset olemme sentään rehellisiä pelatessamme, ehkä Midtjyllandinkin olisi pitänyt hankkia ennemmin suomalainen pelaaja.

Hotellilla sitten viimein syntyi myös pieni lisäyhteys Young Boysiin. Jano oli kova, pieni muki limonadia stadionilla auttoi vain sen hetken silloin. Hotellin respassa ystävällinen nuori mies oli hyvin auliisti myymässä pullon olutta, joka vaihtui nopeasti kahdeksi. Kaveri kaivoi pullot ison kylmäkaapin takaosasta ”jotta ovat kunnolla kylmiä”. Sain omani ja jonossa oli heti 4-5 YB:n taustan jäsentä samalla ”kaksi mahdollisimman kylmää takaa” -periaatteella. Ei ole koskaan Tuborg Grön maistunut niin hyvältä.

Seuraavana aamuna seitsemän maissa matkasin takaisin koti Kööpenhaminaa ja kotia – samalla junalla dopinglääkärin kanssa. Nautin nyt maisemista Herningin ja Vejlen välillä. Kanervanummet vaihtuivat mukaviksi pientaloalueiksi pienten jokien tai purojen virratessa vieressä. Dopinglääkäri epäilemättä jatkoi matkaansa kotimaahansa Portugaliin, minä Suomeen ja Juhani Ojala maailmalle hienolle uralle, joka päättyi nyt Oulunkylässä monta, monta vuotta myöhemmin.

Juden hienosta urasta voisi nostaa esille monen monta muuta ottelua, mutta itselleni tämä tulee jostain syystä hakematta mieleen.

Mikael Erävuori