Grönroos saapui lauantaina Kotkaan ja on mukana joukkueen viimeistelyharjoituksissa ennen tärkeää sunnuntain vieraspeliä Tampereella. Näillä näkymin mies nähdään myös KTP:n kokoonpanossa ottelussa Ilvestä vastaan.

Grönroos on tuttu kasvo Kotkassa, sillä hän siirtyi viime vuoden heinäkuussa lainasopimuksella HJK:sta KTP:n raitapaitaan. Hän kerkesi pelata Ykköstä joukkueen riveissä vain kaksi kamppailua ennen valitettavaa loukkaantumista, joka piti miehen pitkään poissa pelikentiltä. Noissa otteluissa hän kuitenkin osoitti jo olevansa kovan luokan pelimies. Veikkausliigakokemusta Grönroosilla on Klubin lisäksi MYPA:n joukkueesta.

Keskikentän laidalla, ja tarvittaessa myös keskustassa viihtyvä monipuolinen Grönroos on nähty kaikissa Suomen nuorisomaajoukkueen ikäluokissa. Kuluvalla kaudella hän on pelannut Kakkosta Käpylän Pallon riveissä, missä otteluita on kertynyt yksitoista ja niissä maaleja kolme.

Lähde: www.fcktp.fi