
Riski teki viime kaudella 24 pelissä 12 maalia Norjan kakkostasolla.
– Odotukset oli sellaiset, että yli 10 maalia pitäisi tehdä. Siihen päästiin jo puolivälissä. Alkukausi oli hyvä. Oli kiva ja aika vapaa rooli, Roope Riski sanoo TPS-TV:n haastattelussa.
– Kesällä oli jo puhetta, että siirtyisin isompiiin ympyröihin, mutta Hönefoss halusi pitää minut vielä, Riski kertoo.
Hönefossin valmentaja vaihtui kesken kauden.
– Siinä oli uuden valmentajan kanssa erimielisyyksiä tietyistä asoista. Hän jatkaa joukkueessa seuraavat kolme kautta. Eiköhän hän päästä lähtemään. Kova halu minulla on päästä eteenpäin. Pitäisi päästä parempaan joukkueeseen. Sen olen kertonut myös Hönefossille, Riski sanoo.
– Sopimus jatkuu vielä ensi kauden ja tammikuussa menen takaisin sinne (Hönefoss). 8. tammikuuta jatkuu harjoitukset. Seuran kanssa on myös suullinen sopimus, että jos menee hyvin, niin eivät minua väkisin siellä pidä.
Loppukaudesta Riski treenasi Rosenborgin kanssa, jossa pelaa isoveli Riku Riski.
– Norja on kiva paikka. Olen viihtynyt hyvin. Jos jatkan Hönefossissa, ei se mikään katastrofi ole, Riski toteaa.
Lähde: http://tpstv.fi/