Perjantai 25. syyskuuta ympyröitiin paksulla punaisella kalentereihin varmaan monenkin kotkalaisen osalta KTP:n haettua jo ratkaisevan tuntuisen voiton PK-35:sta ja paluun Veikkausliigaan vaativan enää yhden pisteen, jonka voi napata jo perjantaina kotiyleisön edessä MP:ta vastaan.
KTP kaatoi sarjakakkonen PK-35:n vieraissa puhtaasti 3-0 ja otti jo kahdeksannen perättäisen voittonsa. Ihan jälkipuinneitta voitto ei tosin irronnut, sillä PK hallitsi ottelun alkua ja pelin KTP:lle käänsi rangaistuspotku ja samassa tilanteessa noussut punainen kortti sekä vain muutamaa minuuttia myöhemmin PK:lle noussut toinen samanvärinen kortti.
PK-35:n päävalmentaja Tiago Santos ei tuomioita täysin sulattanut ja kieltämättä etenkin Alexander Forsströmin kentältäpoisto käsivirheen takia oli kova ratkaisu, joskin sääntöjen mukainen. Tilanteessa pallo kimposi tolpasta Forsströmin käteen ja tilanne meni niin nopeasti, ettei pelaajalla ollut juuri aikaa tilanteeseen reagoida. Pallo pilkulle – varmaankin oikein – mutta punainen päälle tuntui aika julmalta täysin vahingonoloisesta tilanteesta.
KTP ei jättänyt auennutta mahdollisuutta käyttämättä ja eteni varmaan voittoon. Nousu todennäköisesti varmistuu jo tulevana perjantaina, mutta KTP:n nousun voi kyllä jo listata kategoriaan faktat kaudesta 2026.
Veikkausliigan karsinnan osalta tilanne on vielä enemmän auki PK:n tappion myötä. FC Hakan leirissä ollaan varmasti hiukan sekavissa mietteissä tällä hetkellä. Haka voitti oman ottelunsa ja nousi neljän pisteen päähän PK:sta. Toinen haastaja Jippo sen sijaan karahti tappioon MP:lle ja on käytännössä ulkona karsintapaikan tavoittelusta. Tämä sinänsä oli Hakalle toki hyvä uutinen, mutta toisaalta Haka tarvitsee motivoitunutta Jippoa, sillä PK-35 kohtaa juuri Jippon seuraavalla kierroksella ennen Hakan kohtaamista ja pelkkä oman keskinäisen ottelun voittaminen ei Hakalle riitä PK:n tavoittamiseen.
Ykkösliigasta Ykköseen ja päinvastoin
Ykkösliigan toisessa päässä tilanne selkiytyi viikonloppuna melkoisesti. MP sinetöi käytännössä säilymisensä voitolla Jipposta ja SJK Akatemian pelastaa suoralta putoamiselta enää pieni ihme. KäPa otti äärimmäisen tärkeän voiton juuri SJK Akatemian vieraana ja nousi suoran säilyjän paikalle ohi Hakalle hävinneen HJK Klubi 04:n. Kaksikkoa erottaa kuitenkin vain yksi piste ja kamppailu karsintaan joutumista vastaan on tiukka KäPan selätettyä loppukesän pahimman suvantovaiheensa.
Ykkösen puolella on Ykkösliigan tavoin pelaamatta kolme kierrosta – tässä tapauksessa puhutaan ylemmästä jatkosarjasta. Jatkosarjaan ykkösenä lähtenyt Tampere United on edelleen tiukimmin kiinni suorassa nousussa, mutta jännitystä saatiin viikonlopun Salon ”ilotulituksen” myötä. SalPa kun kaatoi tamperelaiset hämmentävin numeroin 6-4.
Voitto Salossa oli vienyt Tampere Unitedin vastaaviin asemiin kuin KTP porrasta ylempänä, kun kakkosena ollut RoPS hävisi ottelunsa. Nyt SalPa kiilasi kakkoseksi ja eroa TamU:un on viisi pistettä RoPS:n hengittäessä niskaan pisteen päässä. PKKU ja OLS ovat myös työntämässä lusikkaansa ainakin karsintasoppaan vielä kolmen pisteen päässä rovaniemeläisistä.
Tulevana perjantaina myös Ykkösessä pelataan iso ottelu, kun TamU isännöi nousumahdollisuutensa jo menettänyttä JJK:ta. Voitto antaisi tamperelaisille aika lailla herkullisen tilaisuuden seurata lauantain RoPS – SalPa -ottelua, josta tasapeli merkitsisi suoran nousun sinetöitymistä.
Suora nousu niin Veikkausliigaan kuin Ykkösliigaan voi siis varmistua tulevana viikonloppuna. Kovin paljon muuta ei sitten Ykkösliigassa ja Ykkösessä vielä voikaan varmistua ja takuuvarmasti nähdään vielä monenlaista käännettä ennen kuin kausi näillä tasoilla huipentuu karsintoihin niin Veikkausliigaan noususta kuin Ykkösliigasta putoamisesta ja sinne noususta.