TJK iski kaksi maalia toisella puoliajalla nopeaan tahtiin Jonna Kykkäsen ja Katariina Henrikssonin toimesta. NiceFutiksen Hanna Ruohomaa kavensi vielä, mutta loppuun saakka kiri ei riittänyt. TJK on tällä hetkellä Ykkösen Eteläisen lohkon toiseksi viimeisenä.

Toisessa puolivälierässä FC Honka kaatoi Kokkola F10:n 2-1. KF10 meni tauolle johdossa, kun Monica Dolinsky oli onnistunut maalinteossa alkuminuuteilla. Honka nousi kuitenkin rinnalle ja ohi Henni Malisen sekä Kiia Laineen osumilla.

Aiemmin välieriin olivat jo selvittäneet tiensä PK-35 Vantaa ja Pallokissat. FC Honka kohtaa välierissä vantaalaiset ja TJK asettuu Pallokissoja vastaan. Välierä on pelattava 14.7. mennessä.

Naisten Suomen Cupin puolivälierien tulokset ja kokoonpanot täällä.