NiceFutiksen uusi päävalmentaja kaudella 2012 on Sami Rintanen. Parhaillaan JVK:n loppusuoralla oleva Rintanen siirtyy Niceen FC Jazzista. Rintasen apuna tulevalla kaudella on Matti Vainionpää. Nicen historiasta löytyy myös aikaisemmilta vuosilta Rintasen nimi. Samin isä

Antti Rintanen valmensi seuraa edustusjoukkuetta aikoinaan sen pelatessa Ykkösessä. Seura on tyytyväinen löydettyään sopivat henkilöt joukkueen valmentajiksi. Mikko Mannila sai kuluneella kaudella vietyä hienosti eteenpäin nuorta joukkuetta. Rintanen ja Vainionpää pääsevät jatkamaan hyvästä tilanteesta, koska joukkueen pelaajarintamalla ei ole mitään suurempia muutoksia tapahtunut.

Turtiainen on NiceFutiksen oma kasvatti ja pelannut jo vuosia edustusjoukkueessa. Reetta on ollut nostamassa aikoinaan joukkuetta Liigaan ja on ollut yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista liigavuosina. Siirin kasvattajaseura on taas Pallo-Iirot Raumalta. Niceen Siiri siirtyi kaudella 2008. Siirin kausi 2011 oli yksi hänen parhaimmistaan ja on hienoa että tulevallakin kaudella Nicen maalissa nähdään yksi Liigan parhaimmista maalivahdeista.

Porissa opiskeleva Mirena Pihl siirtyy Niceen Turun Pyrkivästä. Pyrkivässä Mirena on pelannut kaudesta 2004 lähtien.

Lähde: http://nicefutis.sporttisaitti.com/